Tomi Turasta LADECin uusi toimitusjohtaja
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
TIEDOTE 7.11.2022
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi nykyisen vt. toimitusjohtajan, yhtiön päällikkö- sekä johtotehtävissä vuodesta 2006 lähtien toimineen YTM Tomi Turan. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 7.11.2022. LADECin aiempi toimitusjohtaja Jukka Rantanen siirtyi elokuun lopussa teollisuuden palvelukseen.
Tomi Tura toimi ennen nimitystä Yritysympäristön kehittäminen -yksikön johtajana sekä toimitusjohtajan sijaisena. Hän on vastannut muun muassa uusien yritysten ja investointien houkuttelusta sekä Lahden seudulle sijoittumiseen tähtäävistä palveluista. Hän tuntee hyvin Lahden seudun yrityskentän sekä keskeiset toimijat ja kumppanit oltuaan vuosien varrella keskeisessä roolissa alueen elinkeinotoiminnan kehittämisessä.
LADECin toimitusjohtajan tehtävä herätti laajaa kiinnostusta: hakijoita oli peräti 55, joista noin puolet Lahden seudun ulkopuolelta – kaukaisimmat Suomen rajojen ulkopuolelta.
- Hakijajoukko oli ilahduttavan laaja ja korkeatasoinen, mikä kertoo sekä Lahden seudun vetovoimasta että LADECin kiinnostavuudesta työpaikkana, kertoo LADECin hallituksen puheenjohtaja Milla Bruneau.
- Haimme henkilöä, jolla on vahva ymmärrys yritysten toimintaympäristön kehittämisestä sekä seudun vahvuuksista kasvun vahvistamiseksi. Olin vaikuttunut siitä, kuinka hakijoiden joukossa tunnistettiin Lahden seudun vahvuudet niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti, Bruneau tiivistää valintaprosessin.
- Tomi Tura erottui hakijajoukosta vahvoilla näytöillä ja kokemuksella verkostomaisesta johtamisesta sekä yritysten sijoittumispotentiaalin tunnistamisesta. Haluan onnitella Tomia uudesta tehtävästä ja LADECin hallitus kannustaa Tomia nostamaan kunnianhimon ja onnistumisten tasoa yhä korkeammalle, Bruneau linjaa yhtiön tulevaisuutta.
Uusi toimitusjohtaja pääsee luotsaamaan ja kehittämään LADECia hyvästä tilanteesta:
- Meillä LADECissa on vahvalla intohimolla alueen yritysten hyväksi työskentelevä ja ammattitaitoinen porukka. Kaikkea tekemistämme ohjaa vahva yritys- ja asiakaslähtöisyys, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Panostamme aktiiviseen yritysten kontaktointiin ja palveluihin, joissa pystymme eniten vaikuttamaan ja tuomaan lisäarvoa, toteaa uusi toimitusjohtaja Tomi Tura.
- En voisi kuvitella parempaa hetkeä aloittaa: Lahden seudun kiinnostavuus ja vetovoima ovat ehkä kovimmassa nosteessa vuosikymmeniin. Se näkyy meillä ihan konkreettisesti ennätyksellisenä sijoittumisasiakkaiden määränä ja uusina investointeina. Lahden seutua on entistä helpompi myydä. Haluamme hyödyntää tämän nosteen työpaikkoina ja verotuloina. - Lahdessa kasvaneena olen innoissani päästessäni tekemään uudessa tehtävässä työtä Lahden seudun hyväksi!
Lisätietoa:
Milla Bruneau
Hallituksen puheenjohtaja
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
0400 408 951
Tomi Tura
Toimitusjohtaja
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
050 323 1050 | tomi.tura@ladec.fi