Omistajanvaihdos
TIETOA, VINKKEJÄ JA LINKKEJÄ omistajanvaihdoKSISTA
Omistajanvaihdoksia ovat
- yrityskaupat perhepiirin ulkopuolelle
- sukupolvenvaihdokset perhepiirin sisällä
- muut yritysten omistusjärjestelyt (yksi tai useampi omistaja luopuu omistuksesta tai kun yrityksessä työskentelevät henkilöt siirtyvät yrityskaupalla yrityksen omistajiksi).
Suomessa ja Lahden seudulla tuhansiin yrityksiin tarvitaan lähivuosina jatkajia
On paljon menestyviä eri alojen yrityksiä, jotka tarvitsevat jatkajia. Ja toisaalta, moni perustaa yrityksen nollasta, vaikka toimivan yrityksen ostamalla yrittäjä voisi saada yritystoimintaan lentävän lähdön, esimerkiksi valmiin asiakaskunnan. On koko Suomen ja kaikkien etu, että elinkelpoiset yritykset saataisiin ajoissa siirrettyä uusiin käsiin joko yrityskaupalla tai sukupolvenvaihdoksella.
Me LADECissa yritämme osaltamme omalla toimialueellamme (Lahti, Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Orimattila ja Padasjoki) kaikin tavoin saada omistajanvaihdoksia toteutumaan. Haluamme olla mukana kansallisissa talkoissa tehdä omistajanvaihdosten yhteiskunnallista tärkeyttä näkyväksi sekä myyjiä ja ostajia tietoisiksi omistajanvaihdoksista: niiden hyödyistä ja mahdollisuuksista, saatavilla olevasta neuvonnasta, tuesta ja rahoituksesta, sekä kannustaa osapuolia lähtemään ajoissa liikkeelle sekä rohkeasti kohtaamaan!
Sinustako uusi yrittäjä jollekin Lahden seudun yritykselle? Vai suunnitteletko kenties yrityksesi myyntiä lähivuosina?
-> Vinkkejä, kysymyksiä ja vastauksia myyjälle
-> Vinkkejä, kysymyksiä ja vastauksia ostajalle
-> Hyödyllisiä tietolinkkejä löydät tämän sivun lopusta, "Omistajanvaihdokset - Hyödyllisiä linkkejä" -palstalta.
Kannattaa hyödyntää LADECin sekä muiden asiantuntijoiden palveluita jo ensimmäisistä myynti- tai ostoajatuksista alkaen!
Alla olevasta kaaviosta näet, mistä omistajanvaihdosprosessin eri vaiheissa voit saada neuvoja tai löytää lisätietoa. Klikkaa kuvaa, niin kaavio aukeaa näytöllesi isompana, ladattavana pdf-tiedostona!
Jatkajainfojen VIDEOTALLENTEIstA saat paljon tietoa!
LADEC järjesti marraskuussa 2021 kolme eri sisältöistä Jatkajainfoa - Katso infojen videotallenteet LADECin YouTubesta! Niistä saat paljon hyödyllistä tietoa omistajanvaihdoksiin liittyen!
Tietoa, caseja ja keskustelua omistajanvaihdoksiin liittyvistä asioista
- Sinulle, joka pohdit yrittäjyyttä tai yrityksen perustamista tai suunnittelet yrityksen ostoa.
- ja sinulle, Lahden seudun yrittäjä, joka olet kiinnostunut omistajanvaihdoksista ja yrityskaupoista, koska mietit yrityksesi myyntiä.
VIDEOTALLENTEET | JATKAJAINFO 1 | 9.11.2021 | Paljonko firmasta kannattaa maksaa ja mistä rahat?
Videotallenteet puheenvuoroittain:
Infon avaus | Pasi Kangas, LADEC
Arvonmääritys yrityskaupassa | Terhi Ruuska, Advance Team Oy
Finnveran lainat ja takaukset | Elisa Sipponen, Finnvera
Yrityskaupan sopimukset | Asko Virén, Suomen Yrityskaupat Oy
Paneelikeskustelu
VIDEOTALLENTEET | JATKAJAINFO 2 | 16.11.2021 | Käytännön caseja ja pelisääntöjä
Videotallenteet puheenvuoroittain:
Infon avaus | Jenni Vesanen, Päijät-Hämeen Yrittäjät ry
Sopikaa pelisäännöt ajoissa | Tiina Rantala, Rantala Tax & Law Oy
Yrityskauppa teki Tuomisista hautaustoimistoyrittäjiä | Kati Tuominen, Torin Wanha Hautaustoimisto Oy
Kokemuksia ja käytännön oppeja yrittäjyydestä ja yrityskaupoista | Manu Mesimäki - 21 vuotta yrittäjyyttä, onnistumisia ja mokia
Paneelikeskustelu
VIDEOTALLENTEET | JATKAJAINFO 3 | 23.11.2021 | Yritysostot, mistä myytäviä löytyy?
Videotallenteet puheenvuoroittain:
Infon avaus | Timo Pihkala, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT
Ostanko yrityksen vai perustanko oman liikeidean pohjalta? | Sakari Oikarinen, Confidentum Oy
Suoraan yritysmarkkinoiden keskiöön. Mistä löytää ostettava yritys? | Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi
Skenaarioilla johtaminen | Juha Nevalainen, Selka Oy
Paneelikeskustelu
Vinkkejä - kysymyksiä ja vastauksia myyjälle
Pidä yrityksesi koko ajan myyntikunnossa -> Lähde ajoissa liikkeelle -> Hyödynnä neuvontaa ja asiantuntijoita!
Miten saisin yritykseni varmemmin myydyksi ja hyvään hintaan?
Omistajanvaihdos koskettaa kaikkia yrittäjiä jossakin vaiheessa. Kun pidät yrityksesi hyvässä kunnossa koko ajan, alat suunnitella ja valmistautua omistajanvaihdokseen jo useita vuosia ennen yrityskauppaa ja hyödynnät ulkopuolisia asiantuntijoita niissä asioissa, joita et itse hallitse, voit saada yrityksesi varmemmin myydyksi, oikealla hinnalla.
-> Testaa yrityksesi nykytilanne maksutta ja saa vinkkejä yrityksesi kehittämiseen LADECin uudella ja kätevällä sivustolla -> myyntikunto.fi
-> Mikäli yrityksesi toimii Lahden seudulla, ota yhteyttä LADECiin! Hyödynnä kotikuntasi tarjoamia LADECin neuvonta- ja kehittämispalveluita sekä omistajanvaihdosneuvontaa. Autamme ja neuvomme toiminta-alueemme yrittäjiä ja yrityksiä maksutta kaikissa yrittäjyyteen ja yritystoimintaan liittyvissä asioissa.
-> Voit myös ottaa yhteyttä Hämeen ELY-keskukseen, josta saat apua ja neuvontaa rahoitukseen, rekrytointiin, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä henkilöstön koulutustarpeisiin liittyvissä asioissa.
Mistä löydän ostajia?
Ostajia voit haeskella joko itse tai asiantuntijan avulla monelta suunnalta, eri kanavia käyttäen. Jos ostajaa ei löydy perhepiiristä, jatkaja voi löytyä vaikkapa yrityksen päämiehistä, alihankkijoista, tavarantoimittajista, myyntiyhtiöistä tai kilpailijoista – tai näissä työskentelevistä avainhenkilöistä. Ostaja voi olla myös yrittäjyyttä ja yrityksen perustamista pohtiva yksityishenkilö, jolle toimivan yrityksen osto asiakaskuntineen voi olla helpompi vaihtoehto päästä alkuun yrittäjänä, kuin yritystoiminnan aloittaminen ihan puhtaalta pöydältä.
-> Ostajia (ja myyjiä) voit etsiä netistä, esimerkiksi näistä tunnetuimmista yrityskauppapaikoista: yritysporssi.fi, firmakauppa.fi ja yritysovi.fi.
Myytävän yrityksen arvo on eniten näkemyseroja aiheuttava asia yrityskaupoissa ja siksi arvonmäärityksessä kannattaa ehdottomasti hyödyntää ammattilaisia. Kun ulkopuolinen taho on tehnyt laskelmat ja analyysit, sinun on huomattavasti helpompi perustella hinta ostajalle – ja ostajan perustella hinta edelleen mahdollisille rahoittajille, vaikkapa pankille tai Finnveralle.-> Arvonmäärityksissä apua saat vaikkapa lahtelaiselta Advance Teamilta tai Suomen Yrityskaupoilta, jotka ovat LADECin pitkäaikaisia kumppaneita.
Vinkkejä - kysymyksiä ja vastauksia ostajalle
Yrityskauppa tai liiketoiminnan osan ostaminen on hyvä vaihtoehto yrityksen "ihan tyhjästä" perustamiselle - myös oiva keino kasvattaa tai laajentaa yrityksesi nykybisnestä!
Yrittäjyys kiinnostaa, ja voisin kenties aloittaa yritystoiminnan ostamalla jo toimivan yrityksen. Mitä minun pitäisi ihan ensiksi tehdä ja miten edetä?
Jos sinulla ei ole aiempaa yrittäjätaustaa, mutta olet päättänyt ryhtyä yrittäjäksi, ei sinun kannata ensimmäiseksi lähteä etsimään ostettavaa yritystä, vaan kannattaa ottaa ensin selvää kaikista yrittäjyyteen liittyvistä asioista, miettiä omaa osaamista, osaamiseen ja kokemukseen perustuvaa kiinnostavaa toimialaa ja liikeideaa ja tehdä liiketoimintasuunnitelma.
-> Voit testata vaikkapa ensin omaa osaamistasi ja yrittäjäominaisuuksiasi Uusyrityskeskuksen yrittäjyyspelillä
-> Osallistu LADECin / Uusyrityskeskuksen maksuttomiin yrittäjyysinfoihin: LADEC - Tapahtumat
-> Mikäli asut LADECin toiminta-alueella (Lahti, Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Orimattila, Padasjoki), ota yhteyttä LADECiin! Kokeneet yrittäjyysneuvojamme auttavat sinua oman osaamisesi hahmottamisessa, liikeidean työstämisessä sekä liiketoimintasuunnitelman, kannattavuus- ja rahoituslaskelmien ym. laatimisessa.
-> Myös valtakunnallinen Yritys-Suomi-puhelinpalvelu 0295 020 500 neuvoo alkavia yrittäjiä tyypillisimmissä yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä.
-> Mikäli olet päättänyt perustaa yrityksen ja yrityksen tai sen osan osto osoittautuu parhaaksi vaihtoehdoksi toteuttaa liiketoimintasuunnitelman mukaista yritystoimintaa, seuraavaksi sinun on hyvä listata sen perusteella kriteerit, joiden mukaan pystyt tunnistamaan ei-sopivat ja sopivat ostettavat yritykset. - Voit tässäkin asiassa ottaa yhteyttä LADECiin! Neuvomme sinua maksutta myös yritysoston suunnittelussa ja valmistelussa.
Lue lisää -> LADECin omistajanvaihdosneuvonta
Miten löydän ostettavia yrityksiä?
Ostokohteita voit löytää etsimällä kohteita itse, käyttämällä yritysvälittäjää tai jättämällä ”halutaan ostaa” -ilmoituksen yrityskauppasivustoille toiveella, että myyjä löytää sinut.
-> Linkkejä tunnetuimmille yrityskauppasivustoille löydät tämän sivun alaosasta kohdasta "Omistajanvaihdokset - hyödyllisiä linkkejä".
Miten osaan arvioida ja vertailla oikein ja realistisesti ostokohteita - ja niiden kauppahintaa?
Sinun kannattaa koota arviointiin tueksi sellaisten henkilöiden ryhmä, joilla on kokemusta liiketoiminnasta ja erityisesti bisneksen ostamisesta ja/tai myymisestä.
-> Mikäli asut LADECin toiminta-alueella, ostajana toimiva yrityksesi toimii, tai olet ostamassa yritystä, joka toimii tai jonka toiminnan olet aloittamassa LADECin toiminta-alueella, ota yhteyttä LADECiin. Autamme sinua maksutta arvioimaan vaihtoehtokohteiden kaupan järkevyyttä tavoitteisiin nähden ja neuvomme, mitä asioita ostettavasta yrityksestä on syytä selvittää ostopäätöksen tekemiseksi jne.
-> Kun kauppaprosessi todella käynnistyy, sinun kannattaa hyödyntää yrityskauppojen asiantuntijoita. Tällöin kohteen arvonmäärittely, verosuunnittelu ja sopimukset (mm. salassapito-, aie-, esi- ja kauppasopimus) tulee tehtyä ja laadittua oikein. Osaavan asiantuntijan avulla voit edetä vaihe kerrallaan, joko kohti lopullista kauppaa tai neuvotteluista irtautumista.
Mistä voi saada rahoitusta yritysostoon?
Pienten yritysten yrityskaupassa voi rahoituslähteitä olla useita, samoin rahoitusmuotoja. Avustuksia ei yrityskauppoihin ole saatavissa, vaan rahoitus järjestetään lainoilla ja omarahoituksella.
Yrityskauppoja rahoitetaan useimmiten seuraavasti
- ostaja itse omalla rahoituksellaan
- mahdolliset muut osakkaat tai lähipiirin lainoittajat/sijoittajat
- yksityiset pankit ja Finnvera (lainat ja vakuudet)
- myyjä rahoittajana esimerkiksi maksuaikajärjestelyjen muodossa
Lue lisää -> Ohjeita yritysostoa suunnitteleville uusille yrityksille (pdf)
---
Tällä sivulla mainitut, LADECin toimesta sekä tilaamana suunnitellut ja toteutetut myyntikunto.fi sekä loppuvuonna 2021 julkaistava sukupolvenvaihdos-sivusto, kolmiosainen Jatkajainfo-sarja, jokaiseen LADECin toiminta-alueen talouteen 27.10.2021 jaettu "Unelmasta totta" -mainoslehtinen sekä omistajanvaihdoksiin ja em. toimenpiteisiin liittyvä markkinointiviestintä ajalla 21.2.2020 - 31.12.2021 liittyvät kaikki Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n ”Kasvun juuret – Omistajanvaihdos elinvoiman kehittämisen työkaluna” -hankkeeseen (HÄMELY/00025/05.02.09/2020). Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Hämeen ELY-keskus "Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksella", Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta.