Mobiilisovellus kertoo, missä kuljetus liikkuu
Lahtelaisen Tavarataksi Finland Oy:n toimitusjohtaja Anssi Teva sanoo, että digitaalisuus muuttaa myös kuljetusalaa. Koska asiakkaat haluavat tietää, missä heidän kuljetuksensa liikkuu, on huutoon vastattava reaaliajassa päivittyvällä mobiilisovelluksella.
Olet ostanut nettikirpputorilta sohvan. Sen kuljettamiseen tarvittavaa autoa ei kuitenkaan ole saatavilla. Päädyt siis tilaamaan kuljetuksen. Tavarataksi Finland Oy:n toimitusjohtaja Anssi Teva kertoo, että sohvan kuljetus hoituu nopeasti myyjän ovelta ostajan luokse. Aiemmin tieto sohvan saapumispäivästä riitti, mutta nykyisin asiakkaat haluavat seurata kuljetuksen etenemistä, tietää sen tarkan saapumisajan sekä mieluiten myös puolittaa kuljetuksesta koituvat kulut yhdessä myyjän kanssa.
-Tähän kaikkeen tarvitaan mobiilisovellus, jonka kehitystyön polkaisimme LADECin kanssa käyntiin pari kuukautta sitten. Projekti on edennyt vauhdilla, sillä sovelluksesta on jo olemassa näköisproto, Teva kertoo.
Jatkuvaa kehitystyötä
Tavarataksi Finland Oy on perustettu vuonna 1979. Nykyinen nimi otettiin käyttöön kuluvan vuoden alussa. Lahden Tavarataksit muutti nimensä Tavarataksi Finlandiksi, kun Läänin Kuljetuksen logistiikkaliiketoiminta yhdistyi yritykseen.
Yritys työllistää vakituisesti 13 työntekijää ja liikuttaa päivittäin noin 180 autoa Lahden, Tampereen, Turun ja pääkaupunkiseudun teillä. Noin 21 miljoonan euron liikevaihdon tänä vuonna tekevä yritys on keskustellut kevään aikana digitaalisten palvelujensa kehittämisestä yhdessä LADECin kanssa. Haussa ovat myös uudet toimitilat, joiden kartoittamisessa Teva on kääntynyt LADECin puoleen.
-Mobiilisovelluksen lisäksi meillä on parhaillaan käynnissä myös ERP-projekti. Liiketoiminnan kehittämistä on tehtävä jatkuvasti ja siihen LADECista on ollut suuri apu, Teva kertoo.
Buustia digistä
Teva osallistui muutama kuukausi sitten LADECin järjestämään Buustia myyntiin digistä -tapahtumaan, jossa esiteltiin laajasti digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia yritysten liiketoimintaan.
Teva kaivaa taskustaan puhelimen ja esittelee siitä applikaatiota, jonka avulla kuka tahansa voi tilata muutamassa hetkessä paketilleen kuljetuksen, maksaa sen heti ja seurata paketin etenemistä paikasta A paikkaan B.
-Sovellus nopeuttaa kuljetuksen tilausta ja on asiakkaiden kaipaamaa, parempaa palvelua - ja tietysti myös kilpailuetu, Teva summaa.
Teksti: Taru Schroderus
Me LADECissa neuvomme ja autamme valitsemaan digipakista yrityksenne kehittämistarpeisiin soveltuvimmat työkalut ja tekijät. Soita 044 702 2700 tai chattaa: ladec.fi!