Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

Sadex laajensi Lahteen - ”Haluamme olla talousalueen kasvussa mukana”


Toimivalle yritykselle Sijoitu Lahden seudulle 14.4.2022

Laadukkaista sadevesijärjestelmistä sekä kattoturva- ja tikastuotteista tunnettu pirkanmaalainen Sadex avasi maaliskuussa toimipisteen Lahteen. Neljän veljeksen perustamassa perheyrityksessä uskotaan vahvasti Lahden talousalueen kasvuun ja potentiaaliin.

- Uudellamaalla tonttien hinnat sekä rakentamisen ja työvoiman kustannukset rajoittavat kasvua. Lahti on ensimmäinen iso kaupunki pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jonne yritykset ja kuluttajat suuntaavat katseensa. Lahden seutu kasvaa ja kaupungistuu voimakkaasti ja me haluamme olla kasvussa mukana, Sadexin myyntijohtaja Ville Kukkonen perustelee yhdeksännen toimipisteen perustamista kaupunkiin.

"Lahti on ensimmäinen iso kaupunki pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jonne yritykset ja kuluttajat suuntaavat katseensa."

Kukkosen mukaan Lahteen sijoittumista toivoivat myös Sadexin paikalliset asiakkaat sekä omat asentajat.

- Lahden yksikkö nostaa palvelutasoamme. Vaikka ajomatka pääkaupunkiseudulle on lyhyt, niin keikkatyön kuormittavuus vähenee huomattavasti, kun voimme palvella asiakkaitamme Lahdesta käsin.

- Paikalliset rakennusliikeasiakkaamme toivoivat, että tulisimme Lahteen. Asentajamme puolestaan toivoivat, että uusi toimipisteemme sijoittuisi Renkomäen ABC:n läheisyyteen, josta on näppärä lähteä keikalle kaikkiin ilmansuuntiin. Ja tässä sitä nyt ollaan, Renkomäessä ja alle puolen kilometrin päässä ABC:ltä, Ville Kukkonen hymyilee.

Sadex-kollaasi_Kokki-putket-Kukkonen_kuva_Jani-Wallenius_1200x725px.jpg

Sadexin Lahden seudun myynnistä vastaava Teemu Kokki (vas.) ja myyntijohtaja Ville Kukkonen esittelevät uusia tiloja. Tilojen sijainti Renkomäellä moottoritien ja eteläisen kehätien liittymien tuntumassa on ollut myös asentajien toive.

Isän maalaus ennusti tulevaa

Sadexin perustajat, veljekset Marko, Janne, Jussi ja Ville Kukkonen ovat kotoisin Ranualta, Etelä-Lapista. Heidän isänsä oli taidemaalari, jonka eräs taulu sisälsi osuvan ennustuksen: siinä neljä veljestä työskentelee yhdessä.

Nykyään Sadexin toiminnassa on mukana myös viides ja nuorin veli Olli, joka on yrityksen hallituksessa.

- Olimme alun perin kaikki töissä samassa yrityksessä. Kun päivät vieraan palveluksessa tulivat täyteen, päätimme perustaa oman firman. Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä nelistään töitä, pitää pitkät kesälomat ja huolehtia siitä, että pysymme leivässä. Kun ensimmäiset kaksi kuukautta yrittäjyyttä oli takana, meillä oli jo kaksi ulkopuolista työntekijää, Ville Kukkonen naurahtaa.

Sadex perustettiin vuonna 2013. Ensimmäiset viisi vuotta yrittäjillä oli kädet täynnä töitä pelkästään Pirkanmaalla. Sen jälkeen toimintaa ryhdyttiin hiljalleen laajentamaan lähimaakuntiin. Tällä hetkellä Sadexilla on Lahden lisäksi yhdeksän toimipistettä eri puolilla Suomea.

- Tavoitteenamme on, että vuoteen 2025 mennessä meillä 12 toimipistettä ja 25 miljoonan euron liikevaihto, Kukkonen kertoo.

Helposti Lahteen

Lahteen sijoittuminen oli Ville Kukkosen mukaan poikkeuksellisen helppoa, sillä ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa elinkeinoelämän seudullinen kehitysyhtiö tarjosi apuaan pyytämättä.

- Olin Turussa isännöintiliiton tapahtumassa ja juttelin siellä Lahteen sijoittumisesta erään paikallisen yrittäjän kanssa. Hän sanoi tuntevansa hyvän kontaktin LADECista ja laittoi tälle viestiä. Kun hyppäsin Turusta junaan, LADECin asiakkuuspäällikkö Marian Vainiomäki soitti saman tien. Tuli fiilis, että nyt olemme tervetulleita! Koskaan aiemmin emme ole saaneet miltään paikkakunnalta viestiä, että hei - voidaanko jotenkin auttaa, Kukkonen kertoo.

"Tärkeintä yhteistyössä on ollut tunne, että kaupungissa ollaan aidosti iloisia sijoittumisestamme ja että meitä ollaan valmiita auttamaan."

- Saimme Marianilta paljon hyödyllisiä kontakteja ja nimiä sekä apua väliaikaisten toimitilojen hankintaan. Tärkeintä yhteistyössä on ollut tunne, että kaupungissa ollaan aidosti iloisia sijoittumisestamme ja että meitä ollaan valmiita auttamaan, Kukkonen kiittelee.

Kasvu näkyvissä

Sadexin Renkomäessä, Lahti-Helsinki-moottoritien eteläisen kehätien liittymän tuntumassa sijaitsevat upouudet, 600 neliömetrin toimitilat täyttyvät pian sadevesi- ja kattoturvatuotteista. Niiden paikallisesta myynnistä vastaa Teemu Kokki. Hänen asiakaskuntaansa kuuluvat kiinteistöjen omistajat, rakentajat, remontoijat, rakennusliikkeet, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit.

- Tavoitteemme on vakiinnuttaa toiminta sekä tarjota lahtelaisille kiinteistönomistajille ja rakennusyhtiöille uusi ja luotettava kumppani. Lähden mielenkiinnolla kiertämään rakennustyömaita ja tekemään itseäni sekä Sadexin tuotteita tutuksi, Teemu Kokki sanoo.

Ville Kukkosen mukaan Sadex palvelee kaikkia, jotka tarvitsevat laadukkaita sadevesi- ja kattoturvatuotteita. Rakennusliikkeiden kanssa tehtävä yhteistyö muodostaa toiminnan kivijalan, mutta kuluttaja- ja taloyhtiömyynti pitävät työkuorman tasaisena.

-Lahden toimipiste työllistää tällä hetkellä kolme henkeä, mutta kasvun myötä lisää työntekijöitä tullaan rekrytoimaan myyntiin, varastoon ja asennukseen. Ja pitäähän yksiköllä myös vetäjä olla, Kukkonen toteaa.

Sadex-toimitilat_kuva_Jani-Wallenius_1200x725px.jpg

Sadexin vastavalmistuneet toimitilat eteläisessä Lahdessa Lahden Portti -yritysalueella täyttyvät pian sadevesi- ja kattoturvatuotteista. Tilaa on kaikkiaan 600 neliömetriä.

---

Teksti: Taru Schroderus
Kuvat: Promedia, Jani Wallenius