Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

Yritysidea voi syntyä missä tahansa - koivuvanerista sisustustuotteita tekevän Puinen tarina alkoi synnytyslaitoksella


Ideasta liiketoimintaa Yritystä perustavalle 14.5.2018

Jasmiina Kolehmaisen Puine on kotimaisesta koivuvanerista koruja ja sisustustuotteita valmistava yritys. Se on myös loistava esimerkki siitä, että menestyvä tuoteidea voi syntyä missä ja milloin tahansa. Puinen tarina alkoi 3,5 vuotta sitten synnytysosastolla, jossa Kolehmainen pohti vastasyntyneen lapsensa huoneen sisustusta.
 

- Olen äärimmäisen kranttu sisustuksen suhteen ja inhoan kaikenlaista muovikrääsää. Mietin, mitä kaikkea haluaisin vauvan huoneeseen ja totesin, ettei sellaisia tuotteita löydy kaupasta. Niinpä päätin tehdä ne itse, Jasmiina Kolehmainen, 28, kertoo.

Puutekniikan insinööriopintojensa keskellä ollut Kolehmainen ei ajatellut, että itselle ja omaksi iloksi tehdyistä sisustuselementeistä syntyisi jonakin päivänä menestyvä yritys. Lahden ammattikorkeakoulun Nuori Yrittäjyys-kurssi sai hänet kuitenkin toisiin aatoksiin. Puinen harjoitusyritys perustettiin kurssilla alun perin kahden muun opiskelijan kanssa, mutta kurssin päätyttyä Kolehmainen jatkoi yrityksensä kanssa yksin.

- Kurssin aikana blogiini alkoi tulla kyselyjä ja tuotetilauksia niin hyvin, että päätin perustaa sen päätteeksi oman ”oikean” yrityksen. LADEC ja Mikko Kyle olivat suurena apuna toiminnan käynnistämisvaiheessa, kun pohdin mm. sopivaa yhtiömuotoa, etsin tiloja ja kartoitin yhteistyökumppaneita.

- Mikon suosituksesta päädyin kommandiittiyhtiön, jonka perustaminen oli nopeaa ja johon mieheni tuli äänettömäksi yhtiömieheksi. Vuokrasin yritykselle tilat, liisasin laserleikkurin ja tein aktiivista somemarkkinointia. Yrittäjäksi ryhtyminen ei ole kaduttanut, sillä yrityksen liiketoiminta on ollut perustamisesta lähtien kannattavaa ja tasaisessa kasvussa, Kolehmainen kertoo.

 Puine Ky valmistaa koivuvanerista sisustustuotteita ja koruja.
Puine Ky valmistaa koivuvanerista sisustustuotteita ja koruja. 

Nykyisin Puine Ky työllistää Kolehmaisen lisäksi kaksi työntekijää. "Valikoimassamme on noin 150 tuotetta. Suosituimpia ovat vaneriset kakkukoristeet, erilaiset kortit ja korut. Tuotteiden ideat syntyvät arjesta ja omassa päässä tai sitten ne tulevat asiakkailta", kertoo Yrittäjä Jasmiina Kolehmainen.

Ideoita omasta arjesta ja asiakkailta

Nykyisin Puine Ky työllistää Kolehmaisen lisäksi kaksi työntekijää, joista toinen vastaa kivijalkakaupan asiakaspalvelusta ja toinen tuotteiden valmistuksesta yhdessä Kolehmaisen kanssa.

- Valikoimassamme on noin 150 tuotetta. Suosituimpia ovat vaneriset kakkukoristeet, erilaiset kortit ja korut. Tuotteiden ideat syntyvät arjesta ja omassa päässä tai sitten ne tulevat asiakkailta. Teen tilauksesta melkein mitä vain, mihin kotimainen koivuvaneri ja laserleikkuri taipuvat, Jasmiina Kolehmainen kertoo.

Tällä hetkellä Puine-tuotteita myydään oman verkkokaupan ja Lahdenkadulle avatun myymälän lisäksi 21 eri jälleenmyyjällä ympäri Suomea sekä kansainvälisessä verkkokauppa Weecosissa.

 

Ladecin tuki ja sparraus on nuorelle yrittäjälle tärkeää

- Euroopan markkinoilla meillä on paljon kasvupotentiaalia. Sosiaalinen media ja etenkin Instagram ovat tuotteillemme parhaita markkinointikanavia, mutta tunnettuuden lisäämiseksi voisi tehdä enemmänkin töitä. Kun toinen lapsemme syntyy ja palaan takaisin töihin, jatkan toiminnan kehittämistä ja uuden ideointia yhdessä Kylen Mikon kanssa. Olen suunnitellut ja toteuttanut mm. lasten leikkikeittiön ja muutamia huonekaluja, joiden tuotanto ja kaupallistaminen ovat kuitenkin vielä vaiheessa, Kolehmainen pohtii.

Nuori yrittäjä arvostaa kovasti LADECin huolenpitoa ja liiketoiminnan sparrausta.

- Mikolta saattaa tulla tekstari myöhään perjantai-iltana, kun hänelle on juolahtanut mieleen jokin yritystäni koskeva asia. Vaikka toimintamme pyörii jo mukavasti, hän soittelee minulle edelleen säännöllisesti ja kyselee kuulumisia. Yrittäjänä minulla on turvallinen olo, kun tiedän, että jos tarvitsen apua, sparrausta tai vaikkapa verkostooni sopivan yhteistyökumppanin, voin aina kääntyä LADECin puoleen.

 

"LADECin liiketoimintakehittäjän luokse voi tulla idean verson tai jo pidemmälle viedyn ajatuksen kanssa. LADECissa valjastetaan sopivat asiantuntijat sparraamaan yritystä riippuen siitä, millaista tukea yritys tarvitsee tai missä kohtaa kehityspolkua se on menossa." - Mikko Kyle

LADEC tukee yritystä kaikissa sen eri vaiheissa - yrityksen alkuvaihessa, kasvussa sekä sijoittumisessa Lahden seudulle.

 

 Puine Ky avasi verkkokaupan lisäksi myös putiikin Lahden keskustaan, Lahdenkatu 10.
Puine Ky avasi verkkokaupan lisäksi myös putiikin Lahden keskustaan, Lahdenkatu 10.

www.puine.fi

Teksti: Taru Schroderus
Kuvat: Janne Nykänen