Yksinyrittäjätuen haku käynnistynyt vilkkaana


22.4.2020

Kuntien myöntämän 2000 euron yksinyrittäjätuen tarkoitus on auttaa yrittäjää selviytymään koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta.

LADECin toiminta-alueella Asikkalassa, Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Lahdessa, Orimattilassa ja Padasjoella hakemuksia on 21.4. mennessä saapunut jo vajaa 700. Päätöksiä on tehty noin 80. Keskimäärin neljä viidestä hakijasta on saanut puoltavan päätöksen. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja nopeimmillaan päätöksen voi saada muutamassa päivässä. 

Valtioneuvosto hyväksyi asetuksen yksinyrittäjätuesta 8.4.2020. Lahden kaupunginhallitus linjasi kokouksessaan tiistaina 14.4. yksinyrittäjätuen myöntämistä varten varatun avustuksen hakemisesta työ- ja elinkeinoministeriöstä. Haku avattiin jo saman viikon perjantaina 17.4. yhteistyössä LADECin toiminta-alueen kuntien kanssa.

Tukea yksinyrittäjille voidaan hakemusten perusteella myöntää yritystoiminnasta 16.3. – 31.8.2020 aiheutuviin kustannuksiin. Näitä ovat esimerkiksi tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot. Tuen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi. Yksinyrittäjällä on myös oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Yksinyrittäjällä tarkoitetaan päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. 

Yksinyrittäjätuen haku on parhaillaan käynnissä kuntien verkkosivuilla. LADECin yritysneuvojat auttavat yksinyrittäjiä kaikissa hakemuksen täyttöön liittyvissä asioissa LADECin palvelunumerossa 044 702 2700 sekä verkkosivujen chatissa arkisin klo 8.30-18.00.
 

Lisätietoja yksinyrittäjätuesta LADECin verkkosivuilla
 

Lisätietoja:

Päivi Leppänen
johtaja, Neuvonta- ja kehittämispalvelut
050 568 7446
paivi.leppanen@ladec.fi