Match Made in Lahti - 100 opiskelijaa ja 25 yritystä kohtaavat rekrytointitapahtumassa


6.11.2018

Lahden Seudun Kehitys LADEC, LUT-yliopisto ja Lahden yliopistokampus järjestävät jo toisen kerran Lahden seudun yrityksille ja yliopisto-opiskelijoille Match Made in Lahti -tapahtuman. Vuoden 2017 tapahtuma sai runsaasti positiivista palautetta, silti kiinnostus ensi viikolla järjestettävää tapahtumaa kohtaan ylitti järjestäjien odotukset. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu LUT-yliopistosta sekä Helsingin yliopistosta noin sata opiskelijaa, mikä on yli kaksinkertainen määrä viime vuoden tapahtumaan verrattuna. Tapahtuma on englanninkielinen ja mukana on runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelijat tulevat suurimmaksi osaksi Lappeenrannasta ja Helsingistä.

 

Askotalon torilla järjestettävässä rekrytointitapahtumassa opiskelijoille esittäytyy 22 Lahden seudun yritystä. Päivän aikana opiskelijat tutustuvat Lahteen myös kiertoajelulla, jossa oppaina tänäkin vuonna Lahden seudun vaikuttajia. Päivän ohjelmaan sisältyy myös tutustumiskäyntejä yrityksiin, vierailukohteina ovat mm. Raute, Hartwall ja Päijät-Hämeen Jätehuolto.

 

Yritykset ja Lahden seutu tutuksi

 

Tapahtuma tarjoaa yrityksille loistavan mahdollisuuden tutustua osaajatarjontaan ja tehdä rekrytointeja tai tarjota harjoittelupaikkoja ja päättötöitä opiskelijoille. Nuorille osaajille päivän kestävä rekrytointitapahtuma tarjoaa vastavuoroisesti ainutlaatuisen tilaisuuden markkinoida omaa osaamistaan ja luoda kontakteja Lahden seudun työnantajiin.

 

Tutustumista paikalliseen elämään syventävät ”Lahden seutu -lähettiläät”, jotka esittelevät bussikierroksen aikana opiskelijoiden näkökulmasta kiinnostavia tarinoita Lahden seudusta tai yrittäjyydestä. Tällä kertaa mukana ovat muun muassa ”Apulandian pysäkillä” toimitusjohtaja Sipe Santapukki, Ferroplanin toimitusjohtaja Minna Patosalmi Orimattilasta, Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu, KOKO Lahti Oy:n toimitusjohtaja Emilia Mäki ja palkitun Ravintola Rouxin ravintoloitsija Kati Häkkinen.  Lähettiläät hyppäävät bussin kyytiin tai he isännöivät opiskelijoita pysähtymispaikoissa eri puolilta kaupunkia.

 

tiedotekuva3.jpg

 

”Saamme viikoittain yrityksistä viestiä, että he tarvitsisivat osaajia ja tukea rekrytointiin. Alueemme yritykset tarvitsevat myös osaamista, mihin Lahden seudulla ei ole koulutusta saatavilla. Siksi meille on tärkeää saada myös Lahden seudun ulkopuolella opiskelevat sekä kansainväliset osaajat kiinnostumaan meidän alueemme avoimista työpaikoista sekä Lahden seudusta asuinpaikkana”, kertoo LADECin markkinointipäällikkö Tarja Pellinen.

 

”Hienoa, että Lahden seutu kiinnostaa. Meillä oli ollut ilmoittautuminen auki vain alle viikon, kun yksi bussi opiskelijoita oli jo täynnä. Tänäkään vuonna kaikki opiskelijat eivät mahdu mukaan bussikierrokselle, mutta kaikki voivat osallistua Askonalueella toteutettavaan matchmaking-tapahtumaan, jossa yritykset esittelevät avoimia työpaikkojaan opiskelijoille.  Myös yritykset ovat olleet aktiivisia ja tänä vuonna myös yrityksiä on mukana enemmän kuin edellisvuonna”, kertoo tapahtuman koordinoinnista vastaava Niina Nieminen LADECista.

 

Match Made in Lahti -tapahtumaan osallistuvat seuraavat Lahden seudun yritykset

ALTEN Finland, BussiPro, Calefa, Chic Mini Me, Dieffenbacher, Etteplan, Eurokangas, Hartwall, Kemppi, Lahti Precision, Makron, Oilon, Pedro, Päijät-Hämeen Jätehuolto, Profit Software, Ramboll, Rantalainen, Raute, Renor, Solita, Sympa, Teknoware, Udraiv, Vuohelan Herkku ja Wipak.

 

Tapahtuman kumppanit

Lahden kaupunki, Lahden seutu – Lahti Region Oy ja Lahden Teollisuusseura.

 

Lisätietoja antavat

Niina Nieminen
040 544 8387, niina.nieminen@ladec.fi

Tarja Pellinen
050 597 8800, tarja.pellinen@ladec.fi