Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut


5.6.2018

Lahden kaupunginhallitus on kokouksessaan 04.06.2018 päättänyt Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n vuoden 2019 alusta voimassaolevasta rahoittajasopimuksesta, jonka mukaisesti yhtiön kuntarahoitus tulee vähenemään merkittävästi. Tämä edellyttää yhtiön toiminnan mukauttamista ja johtaa arvion mukaan yhtiön toiminnan uudelleenjärjestelyihin, tehtävien uudelleen organisointiin sekä henkilöstömäärän sopeuttamiseen tulevaa rahoitusta vastaaviksi.

Yhtiö on maanantaina 04.06.2018 antanut neuvotteluesityksen koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista, jotka pyritään saamaan päätökseen elokuun alkupuolella. Suunnitellut toimenpiteet johtaisivat toteutuessaan arviolta enintään 20 henkilötyövuoden vähentämiseen.

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jukka Rantanen, p. 044 749 9288