LADECin kautta perustettiin alkuvuonna 54 % enemmän uusia yrityksiä kuin samaan aikaan edellisvuonna – yhä useampi hyödyntää LADECin maksutonta yrittäjyysneuvontaa


25.8.2021

Varmista yrityksellesi hyvä startti - ota yhteyttä LADECiin!

Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n neuvontapalveluiden kautta LADECin toiminta-alueen kuntiin – Asikkalaan, Hartolaan, Hollolaan, Iittiin, Lahteen, Orimattilaan ja Padasjoelle – perustettiin yhteensä 148 uutta yritystä. Määrä on 54 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Yrittäjyys houkuttelee nyt selvästi aiempaa enemmän, sillä sama positiivinen kehitys on nähtävissä muuallakin Suomessa. Kaiken kaikkiaan Suomeen perustettiin alkuvuonna 24 prosenttia enemmän uusi yrityksiä kuin vastaavana aikana edellisvuonna.

 

LADECin neuvonta- ja kehittämispalveluista vastaava johtaja Päivi Karttunen pitää kehityksen suuntaa erittäin positiivisena:

-    LADECin yrittäjyysneuvontaa hyödynsi alkuvuonna 2021 yhteensä 181 uutta henkilöasiakasta, ja yrittäjyys- ja perustamisneuvontaa annettiin 315 kertaa. Uusia yrityksiä toiminta-alueellemme perustettiin meidän kauttamme yhteensä 148. Erityisen iloinen olen siitä, että yhä useampi yrityksen alueellemme perustaneista on osannut ottaa meihin yhteyttä ja hyödyntänyt toiminta-alueemme kuntien tarjoamaa maksutonta neuvontaamme. Kokeneiden yrittäjyysneuvojiemme avulla yrityksen perustaja saa vakaamman pohjan yritykselleen, kuin jos hän perustaisi yrityksen aivan omin neuvoin. Neuvojamme auttavat tulevaa uutta yrittäjää välttämään turhat ”sudenkuopat”. 

LADECin yrittäjyysneuvonta kuuluu valtakunnalliseen Suomen Uusyrityskeskukset -verkostoon, joka käsittää 30 paikallista uusyrityskeskusta. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla uusyrityskeskusten kautta eri puolille Suomea perustettiin yhteensä 3420 uutta yritystä, mikä on 34 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.  Vaikuttavuustutkimusten mukaan 80 prosenttia Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua, kun vastaava osuus kaikista Suomessa perustetuista yrityksistä on vain 50 prosenttia.

Maksutonta ja luottamuksellista perustamisneuvontaa 

LADEC tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yrittäjyys- ja perustamisneuvontaa Lahden seudulla Lahdessa, Asikkalassa, Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Orimattilassa ja Padasjoella aina ideavaiheesta yrityksen rekisteröintiin saakka. Yrittäjyys- ja perustamisneuvonnassa noudatetaan Suomen Uusyrityskeskus -verkoston ISO 9001 -laatusertifioitua neuvontaprosessia. Yrityksen perustamisen jälkeen uudet yrittäjät saavat LADECista edelleen maksutonta neuvontaa kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa.

Yrittäjyysneuvojiin ja yritysten liiketoimintakehittäjiin saa yhteyden helposti joko soittamalla arkisin klo 8.30-16.30 LADECin palvelunumeroon 044 702 2700 tai ottamalla yhteyttä www.ladec.fi -verkkosivuilta chatin kautta. 

Lue lisää LADECin perustamisneuvonnasta


Lisätietoja:

Päivi Karttunen
johtaja | Neuvonta- ja kehittämispalvelut
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
050 568 7446 | paivi.karttunen(at)ladec.fi