Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

LADEC 2016: Asiakastyytyväisyys nousi kiitettävälle tasolle


28.3.2017

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n tehtävänä on lisätä Lahden seudun elinvoimaa ja kasvua auttamalla uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan sekä sijoittumaan Lahden seudulle. Lisäksi LADEC etsii kehittämishankkeiden kautta uusia kasvun mahdollisuuksia kaupungille ja yrityksille sekä vastaa Lahden seudun markkinoinnista yritysympäristönä.

Vuosi 2016 oli jälleen kerran LADECille aktiivinen vuosi, joka piti sisällään kaikkia edellä mainittuja toimenpiteitä. Yrityksen operatiivisen toiminnan laatu on asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan korkealla kaikissa palveluissamme. LADECin asiakastyytyväisyys nousi keskiarvoon 8,81 asteikolla 4 - 10. Erityistä kiitosta sai henkilökunnan palveluasenne, jonka keskiarvo oli 9,01 samalla asteikolla. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia asiakkaistamme on jo suositellut eteenpäin palveluitamme.

LADECin organisaatiota on vuodesta 2013 lähtien johdonmukaisesti tiivistetty ja suoraviivaistettu. Henkilöstömäärä on vähentynyt yli 80:stä noin 45:een, mikä on tarkoittanut toimintayksiköiden välisten raja-aitojen purkamista ja yksiköiden sulauttamista yhteen entistä tiiviimmin. Tästä huolimatta sekä LADECin asiakasmäärä että asiakastyytyväisyys ovat yhtiön nelivuotisen historian aikana nousseet. Tämä kertoo siitä, että toimintaa on suunnattu entistä selkeämmin vastaamaan paikallisten yritysten tarpeita ja tuottamaan lisäarvoa paikalliseen elinkeinoelämään.

Vuosi 2017 lupaa hyvää Lahden seudulle

Vuoden 2016 aikana Suomen talouden elpyminen näkyi selvästi Lahdessa väestönkasvun vahvistumisena ja työllisyyden paranemisena. Kaupungin arvion mukaan viime vuonna vahvistunut väestönkasvu ja parantunut työllisyys näkyvät kaupungin taloudessa vasta tänä ja ensi vuonna. Parantunut taloustilanne luo hyvän pohjan esimerkiksi LADECin asiakkaiden investointipäätöksille, joiden uskotaan nousevan vuoden 2017 aikana.

LADEC uudisti organisaatiotaan 1.1.2017 alkaen, minkä taustalla on syksyllä 2016 valmistunut Lahden kaupunkiseudun kilpailukykystrategia sekä Lahden kaupungin, Hollolan kunnan ja Orimattilan kaupungin välinen uusittu LADECin rahoittajasopimus.

Uuden rahoitussopimuksen myötä Lahti, Orimattila ja Hollola sitoutuvat LADECin rahoitukseen ja tähtäävät pitkäjänteiseen elinkeinotoimintaan. Kaikki kolme kuntaa pitävät kaupunkiseudun yhteistä elinkeinotoimintaa tärkeänä myös tulevaisuudessa ja käyvät säännöllisesti keskustelua elinkeinotoiminnan painopisteistä.  LADECin toiminta jatkuu vahvana perusrahoituksen myötä, mitä tuetaan erilaisilla kehittämishankkeilla. Organisaatiomuutoksella pyritään reagoimaan entistä ketterämmin paikallisen elinkeinoelämän ja rahoittajakuntien toiveisiin.

LADECin tunnuslukuja vuodelta 2016

Palvelimme 637 uutta henkilöasiakasta.

Perustamisneuvontamme kautta Lahden seudulle syntyi 172 uutta yritystä, joissa on työpaikkoja 273.              

Uusia T&K- ja liiketoiminnan kehittämisprojekteja aloitettiin kauttamme 45 kappaletta, joiden arvo oli yhteensä 4,75 miljoonaa euroa.

Lahden seudulle sijoittui kauttamme 17 yritystä, jonka työllistävä vaikutus seudulle oli 94 henkilötyövuotta.

Liiketoiminnan kehittämiseen ja neuvontaan liittyviä suoria yrityskontakteja oli 2265 kappaletta.

Hallituksen kokoonpano vuonna 2016

LADECin hallituksessa ovat edustettuina entiseen tapaan yhtiön toiminnan kannalta oleelliset osapuolet. Hallituksen kymmenestä jäsenestä viisi edustaa LADECin rahoittajakuntia, kaksi jäsentä yliopisto- ja korkeakoulusektoria sekä kolme jäsentä elinkeinoelämää.

Hallitus

Rahoittajakuntien edustajat

Simo Räihä| yrittäjä | Kuljetusliike Räihä Oy (Lahti)

Helena Maattola| restonomi HHJ | (Hollola)
Marko Varjonen| toimitusjohtaja |Mvisor Oy (Lahti)
Aimo Ryynänen | kunnallisneuvos, professori (Orimattila)

Yliopisto- ja korkeakoulusektorin edustajat

Outi Kallioinen | rehtori, Lahden ammattikorkeakoulu

Pertti Panula | vararehtori, Helsingin yliopisto 

Elinkeinoelämän edustajat

Tea Lehto | toimitusjohtaja, Finnsonic Oy 

Pentti Patosalmi | pj., Päijät-Hämeen Yrittäjät ry ja tj., Ferroplan Oy

Esa Rusila | toimitusjohtaja | Peikko Finland Oy

 Hallituksen pysyvä asiantuntijajäsen:

 Hannu Rantanen | professori | Lappeenrannan teknillinen yliopisto             

LADEC auttaa Lahden seudulla toimivia ja alueelle sijoittuvia yrittäjiä ja yrityksiä kaikissa kehitysvaiheissa ja tilanteissa. Tarjoamme tukea ja neuvontaa yrityksen perustamisessa ja yritystoiminnan ensiaskelissa, pienyrittäjän arjen haasteissa, yrityksen kasvussa, uudistumisessa ja kansainvälistymisessä sekä Lahden seudulle sijoittumisessa ja toimitilojen löytämisessä. Lue lisää www.ladec.fi