Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

Lahtelaisyrittäjä kyllästyi yrityskauppojen salamyhkäisyyteen ja päätti kertoa avoimesti myyntiaikeistaan


Toimivalle yritykselle Yritystä perustavalle Alkuvaiheen yritykselle Pienyritykselle Omistajanvaihdos 29.10.2021

Toimitusjohtaja Juha Miikkulainen uskoo, että avoimuudella löytyy Taimeka Oy:lle paras mahdollinen jatkaja. Kiirettä yrityskaupoilla ei vielä ole, mikä on pelkästään hyvä asia.

Juha Miikkulainen ei ole myymässä yritystään pakon edessä. Päin vastoin, hän haluaa tehdä kaiken mahdollisimman pakottomasti ja rauhassa. Siksi hän on päättänyt lähteä ajoissa liikkeelle ja kertoa myyntiaikeistaan mahdollisimman monen kanavan kautta.

Miikkulainen tietää omasta kokemuksesta, miten vaikeaa on ostaa yritystä, jos ei tiedä mitkä kaikki yritykset olisivat mahdollisesti ostettavissa.

– Etsin aikoinani itse aktiivisesti ostettavia yrityksiä, mutta en löytänyt etsimääni. Todennäköisesti jollekin kiinnostavalle yritykselle etsittiin samaan aikaan ostajaa, mutta emme vain koskaan kohdanneet. Taimeka on niin hieno yritys, ettei sen tulevaisuus saa olla vaakalaudalla siksi, että ostaja ei löydä sitä, pitkän ja monipuolisen yrittäjäuran tehnyt Miikkulainen perustelee.

 

Sääntö numero yksi: ajoissa liikkeelle

Lahden Seudun Kehitys LADECin liiketoimintakehittäjä Pasi Kangas kuuntelee Miikkulaisen ajatuksia erittäin tyytyväisenä. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että Miikkulainen on ottanut tosissaan onnistuneisiin omistajanvaihdoksiin liittyvän kultaisen säännön: Lähde ajoissa liikkeelle.

Toisekseen siksi, että Miikkulainen on halunnut tehdä luopumissuunnitelmastaan julkisen, jolloin myös mahdollisuudet parhaan jatkajan löytämiseksi paranevat huomattavasti.

– Omistajanvaihdos on aivan luonnollinen vaihe yrityksen elinkaaressa. Kun jatkajaa etsitään silloin, kun yrittäjällä vielä riittää virtaa hoitaa asia viimeisen päälle kunnolla, on lopputulos paras mahdollinen sekä myyjälle, ostajalle, työntekijöille että asiakkaille, Kangas toteaa.

Turhan moni yrittäjä myy yritystään mahdollisimman hiljaisesti, ikään kuin tiskin alta. Saatetaan esimerkiksi pelätä, että työntekijät ja asiakkaat pelästyvät kuullessaan yrityksen myyntiaikeista. Miikkulainen kääntäisi mahdollisen pelon yhteiseksi mahdollisuudeksi. Varmasti myös asiakas haluaa, että hyvin sujunut yhteistyö sujuu jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla. Ja siihen tarvitaan dynaamista tulevaisuuteen katsovaa kehittämisotetta.

– Olen itse yrittäjänä siinä vaiheessa, ettei kaasujalka paina enää ihan pohjaan asti, vaikka vielä hyvin jaksankin. Ei ole mitään järkeä roikkua yrityksessä mukana vain siksi, ettei osaa irrottaakaan. Taimeka on viime vuosina investoinut suuresti ja mahdollisuuksia on vaikka mihin. Itselläni ehtoisat eläkepäivät alkavat jo tulla hetkittäin ajatuksiin ja siihen signaaliin haluan reagoida ajoissa, 62-vuotias Miikkulainen toteaa.

 

Elämäntapayrittäjälle toimintasuunnitelma

Miikkulainen on huomannut, että yrityksestä luopuminen saattaa mennä ajan myötä vain hankalammaksi, jos yrittäjä tekee töitä reilusti yli normaalin eläkeiän. Esimerkiksi yli 70-vuotiaana voi olla jo todella vaikeaa löytää arkeensa yrittäjän elämäntavan paikkaavia aktiviteetteja. Kuudenkympin puolella ehtii vielä hyvin aloittaa vaikka uuden harrastuksen ja täyttää sosiaalisen tyhjiön, jota moni yrittäjä saattaa pelätä.

Miikkulainen ei myöskään osaa pelätä sitä, että asiakkaat säikähtäisivät ja lähtisivät etsimään uutta kumppania. Taimeka valmistaa vuosisopimuksella tiettyjä peltiosia teollisuuden toimijoille ja osien saatavuus on asiakkaan liiketoiminnan kannalta välttämättömyys.

– Kun asiakkuudet on hoidettu niin, että molemminpuolinen luottamus on vakiintunut, voi myyntiaikeistakin puhua huoletta. Meillähän on sitä paitsi yhteinen tahtotila: saada Taimekan liiketoiminta jatkumaan häiriöttä ja tulevaisuudessa tietysti vieläkin paremmin.

Taimekan myyntipäätös on vielä sen verran tuore, että Miikkulainen ei ole vielä kovin pitkällä käytännön suunnitelmissa. Kangas muistuttaa, että tarkoin harkittu ja itselle perusteltu luopumispäätös on kuitenkin aina se välttämätön ensiaskel ja se on nyt otettu.

Taimeka_ISK4577_1200x750.jpg
LADECin Pasi Kangas ja Taimekan Juha Miikkulainen miettivät seuraavia toimenpiteitä omistajanvaihdokseen.

Myyntikunto-testistä täydet pisteet

Seuraava askel oli se, että Miikkulainen tarttui puhelimeen ja soitti Kankaalle.

– LADECista olen aina saanut kaipaamaani keskusteluapua, näkemyksiä ja konkreettisia neuvoja yritysteni eri vaiheisiin. Nyt lähdemme yhdessä miettimään seuraavia toimenpiteitä Taimekan hallittuun omistajanvaihdokseen.

Kaksi konkreettista asiaakin Miikkulainen on jo ehtinyt tehdä. Hän on ”purkanut atomeiksi” kaikkien Taimekan tuotteiden valmistusprosessit selkeisiin dokumentaatioihin, jotta mahdollisen ostajaehdokkaan on helppo tutustua siihen, mitä olisi ostamassa. Lisäksi Miikkulainen on tehnyt LADECin laatiman myyntikunto.fi-testin. Jopa kahdesti.

 – Ensimmäisellä kerralla sain testistä täydet pisteet eli hyvän myyntikuntoarvion. Sitten vastasin samoihin kysymyksiin niin kriittisesti kuin ikinä osasin. Yritin mennä nimenomaan asiakkaidemme nahkoihin. Tällä kertaa pistetulos hieman pieneni ja sain vastauksista hyviä vinkkejä asioihin, joita voin vielä parantaa, jotta pöytä on katettu seuraajalleni.

Miikkulainen kuvailee luopumispäätöksensä taustoja osuvasti viestijuoksumetaforalla. Kapula on tajuttava vaihtaa silloin, kun molemmat juoksevat. Jos kapunlanvaihto aiheuttaa totaalipysähdyksen, kilpailijat juoksevat lujaa ohi. Nyt Miikkulainen jaksaa vielä ojentaa kapulan hyvällä sykkeellä ja vauhdilla. Hän on valmis myös ”valmentamaan” jatkajaa riittävän pitkän ajan kapulanvaihdon jälkeen, jotta myös hiljainen tieto siirtyy hallitusti uudelle omistajalle.


Lue lisää omistajanvaihdoksista
Lue lisää LADECin omistajanvaihdosneuvonnasta

 

Teksti Terhi Kangas | Kuvat Panu Rissanen