fi en

Yri­tysostot vauh­dittavat Novo Woodin kasvua – seuraava askel vien­ti­mark­kinoilla

#

Hollo­lalainen Novo Wood on kasvanut kahdessa vuosi­kymmenessä puutuotteiden maahan­tuojasta yhdeksi Suomen merkittävimmistä levy-, jalopuu- ja sisus­tus­ma­te­ri­aa­li­toi­mit­tajista. Yritysostot, inves­toinnit ja määrätietoinen kehitystyö ovat laajentaneet niin tuote­va­likoimaa kuin asiakas­kuntaakin. Nyt katse on yhä vahvemmin kansainvälisillä markkinoilla.

Novo Wood perus­tettiin vuonna 2002. Alussa toiminta keskittyi kansainvälisen tavaran­toi­mit­ta­ja­verkoston raken­tamiseen sekä lähinnä kaluste- ja puusepänteol­lisuuden palve­lemiseen. 2010-luvun koittaessa niin tarjooma kuin asiakas­kuntakin alkoivat vähitellen laajentua.

– Olimme toimineet pitkään Lahdessa Tiede- ja yritys­puiston kupeessa ja katselleet jo jonkin aikaa isompia tiloja. Vuonna 2015, Lahden kaupungin lunastettua kiinteistömme, päädyimme lopulta tänne Hollolaan. Sijainti on osoit­tautunut erinomaiseksi suhteessa niin kehätiehen, mootto­ritiehen kuin muihin alueella toimiviin yrityk­siimmekin, Novo Woodin toimi­tus­johtaja Jarkko Puska kertoo historiasta.

Muilla yrityksillä Puska viittaa viimeisen reilun viiden vuoden aikana tehtyihin yrity­sostoihin.  Yhteistyökumppani Ovi-Hollola ostettiin osaksi Novo Woodin emoyhtiö NWG Finland -konsernia vuonna 2020 ja Salpavaneri, Emeri ja Jusaplast seuraavien vuosien aikana. Vuonna 2024 myös Hollolan Viilu ja Laminaatti tulivat osaksi konsernia ja samana vuonna Emeri sekä Salpavaneri sulau­tettiin Novo Woodin. Yrity­sostoilla on kasvun lisäksi tavoiteltu syner­giaetuja sekä entistä kattavampaa tuote- ja palve­lu­ko­ko­naisuutta.

Nyt jalopuu­tavaran, vanerin, puulevyjen, viilujen ja sisus­tus­levyjen ohella valikoimaan kuuluvatkin muun muassa MDF- ja HDF-levyt, laminaatit, puupaneelit sekä erilaiset kalus­te­ma­te­riaalit. Puulajeja on 15, joista suosi­tuimpia ovat tammi, saarni, pähkinäpuu ja koivu. Tuotteita ja raaka-aineita hankitaan ympäri maailmaa ja tavaran­toi­mittajia on kymmeniä.

– Prässäämme, höyläämme, paloit­telemme ja aihioimme erilaisia jatko­ja­losteita. Tänä päivänä hautaan yhä valmiimpia tuotteita ja ne halutaan nopeasti, sillä asiakkaat eivät juuri pidä varastoja. Tämä yhdistettynä vaihtelevaan kysyntään aiheuttaa meille tosin jatkuvaa päänvaivaa, Puska naurahtaa.

Yksi Novo Woodin kilpai­lueduista on nimittäin yksilöllinen palvelu. Vastaavaa konseptia, jossa samasta paikasta saa sekä suuren määrän erilaisia tuotteita että joustavan toimituksen, ei löydy muilta. Varaston arvo, kuusi miljoonaa euroa, kertoo jotain valikoiman mitta­kaavasta.

– Automaat­ti­va­rastomme robotti keräilee asiakkaan erittelyn mukaiset tuotteet samaan toimi­tukseen, ja pienin mahdollinen tilauserä on yksi kappale. Meidän kannaltamme tämä tarkoittaa jatkuvaa tasapainoilua kysynnän ja tarjonnan välillä. 

Novo-Wood_kuvakollaasi_kuvat_Promedia_Jani-Wallenius.jpg

Kuva: Kun asiakkaat eivät enää pidä omia varastojaan, korostuu toimittajan rooli entisestään. Novo Woodin kuuden miljoonan euron varasto ja automaat­ti­varasto mahdol­listavat nopeat toimitukset jopa yhden kappaleen erissä. Kasvava konserni työllistää noin 60 ammat­tilaista Lahden seudulla ja rakentaa alueen teollisuuden kilpailukykyä.
 

Monipuolinen asiakaskunta tasapainottaa markkinoiden heilahteluja

Konserni työllistää kaikkiaan kuuti­sen­kymmentä henkilöä, joista 17 työskentelee Tiiris­kan­kaantiellä, Novo Woodin noin 10 000 neliömetrin tiloissa. Tuotan­to­tilojen sekä automaat­ti­varaston ohella tontilla toimii kuluttaja-asiakkaiden ulosmyyn­tipiste. Muut konsernin yksiköt sijaitsevat lähietäisyydellä, mikä mahdollistaa raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden joustavat siirrot jalostavien yksiköiden ja varaston välillä.

Asiakaskunta koostuu kaluste- ja puusepänteol­lisuuden lisäksi keittiö- ja veneval­mis­tajista, lista­teol­lisuuden toimijoista sekä tukkureista. Viimeisten vuosien ajan markkinoiden ja toimintaympäristön haasteet ovat koetelleet asiakkaita, kun raken­taminen ja sen myötä kysyntä ovat hiipuneet ja samaan aikaan raaka-aineiden hinnat sekä energian ja logistiikan kustannukset ovat kasvaneet.  Puska kuvaakin arkea tasaiseksi taisteluksi.

– Onneksemme emme ole riippuvaisia vain yhdestä toimialasta, vaan asiakas­kuntamme on jakautunut monelle sektorille.

Novo Wood on alallaan yksi Suomen kärkitoi­mijoista, mutta vientiin menee toistaiseksi vain pieni osa tuotteista. Konsernin tulevaisuuden kasvu­po­tentiaali löytyykin ennen kaikkea viennistä, minkä kasvat­taminen on yksi yrityksen strate­gisista paino­tuksista.

Inves­toinneista ja verkos­toi­tu­misesta tunnettuutta ja tukea kasvuun

Viime vuodet ovat olleet monella tapaa kasvun aikaa. Yrity­sostojen ohella Novo Wood on investoinut laitteisiin sekä tuotanto- ja varas­to­tiloihin 5 miljoonaa euroa. Apua ja neuvoja muun muassa tukiha­kemusten ja markki­na­sel­vitysten tekoon on saatu LADECilta*), jonka palveluita Puska kehuu helposti lähestyttäviksi ja toimintaa tukeviksi.

– Tarjolla on sellaisia palveluita ja kontakteja, mitä yritykset aidosti tarvitsevat. LADEC tarjoaa myös mahdol­li­suuksia verkostoitua ympäröivien kuntien yritysten kanssa ja ikään kuin ajaa toimijoita yhteen. Hyvä esimerkki on Meriklusteri, joka mahdollisti monenlaista yhteistyötä raaka-ainetoi­mittajien ja tekijöiden välillä ja avasi tilai­suuksia päästä mukaan markkinoille. 

Novo Wood on ollut mukana myös LADECin yhteis­osastolla erilaisilla messuilla ja osallistunut aktii­visesti esimerkiksi Hollolan kunnan aamukah­vi­ti­lai­suuksiin. Toimi­tus­johtaja Puska muistuttaakin, ettei tilai­suuksia synny itsestään, vaan panosta vaaditaan myös itseltä.  

– Menes­tymiseen ei riitä, että osaa hommansa. Tarvitaan myös suhde­toimintaa, verkos­toi­tumista, ihmisiin tutus­tumista ja persoonan esiin tuomista, jotta yrityksestä tulee tunnettu niin asiakkaiden kuin sidos­ryh­mienkin keskuudessa. 

Novo-Wood_Leppäjärvi_Solehmainen_Järvelä_Puska_kuva_Promedia_Jani-Wallenius.jpg

Kuva: Novo Woodin omistajat Annukka Leppäjärvi, Mia Solehmainen,  Antti Järvelä ja Jarkko Puska kehuvat nelikon yhteistyötä toimivaksi ja päätöksentekokykyä hyväksi: "Meilläkin on kahvipöydässä joka aamu hallituksen kokous."

---
Teksti: Johanna Autio | Autiomaa Oy
Kuvat: Jani Wallenius | Promedia
---
*) Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n ja matkailuyhtiö Lahden Seutu – Lahti Region Oy:n toiminnot yhdistettiin 1.7.2026 uudeksi kasvuyhtiöksi. Uuden yhtiön nimi on Lahti Region Oy. Lue lisää: www.lahtiregion.fi