Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

Lahden seudun yritystonttitarjonta auttaa sijoittuvia yrityksiä menestymään


Toimivalle yritykselle Sijoitu Lahden seudulle Kiertotalous Alkuvaiheen yritykselle Pienyritykselle 23.3.2023

Lahden seudulla on useita kehittyviä yritysalueita, joihin sijoittuva toimija pääsee hyötymään elinvoimaisista yritysverkostoista ja modernista infrarakentamisesta. Sijoittumistiedustelut Lahden seudulle ovat selvästi lisääntyneet ja erityisesti isoja tontteja kysytään.  

Lahden kaupunginhallituksen elinkeinopäivänä 6.3. tutustuttiin Lahden seudun merkittäviin yritysalueisiin ja tonttitarjontaan. Aluekatselmusten lisäksi päivän ohjelmaan kuului tutustuminen Peikko Groupin tuotantoon ja kierros Teerenpelin Lotilan uudessa panimo- ja vierailukeskuksessa.
 

Villähteellä ja Nastolassa monipuolisia yritystontteja varattavissa  

Tonttikatselmus itäisessä Lahdessa tarjosi tonteista ja niiden varaustilanteesta kokonaiskuvan. Nastola on yksi seudun merkittävimmistä teollisuuskeskittymistä, ja sen yhteyteen kehitetään tonttitarjontaa vastaamaan erityisesti isojen tonttien kysyntää. Lahden seudun yritysalueita yhdistää se, että niitä kehitetään yhä systemaattisemmin toimiviksi, omiksi kokonaisuuksiksi, joilla luodaan lisäarvoa yksittäiselle toimijalle. 

Pippo-Kujalassa kasvaa Lahden mielenkiintoisin yritysalue  

Pippo-Kujalan yritysalue laajenee keskeisellä paikalla Lahti-Helsinki-moottoritien (E75) varrella. Parhaillaan massiiviset maansiirtokoneet louhivat ja tiivistävät maaperää sinne sijoittuvia teollisuusrakennuksia varten.   

Pippo-Kujalan alue on hyvän sijaintinsa vuoksi profiloitunut isojen logistiikkatoimijoiden kotipaikaksi. Tulevaisuudessa alueen uusia merkittäviä toimijoita tulevat olemaan kesäkuussa 2023 toimintansa aloittava Viking Maltin mallastamo sekä Fazerin tehdas. Yhdessä nämä vahvistavat entisestään Lahden seudun kansallisesti merkittävää elintarvikekeskittymää ja tuovat runsaasti uusia työpaikkoja.  

Fazerille varatun tontin esirakentamisen 2. vaihe on käynnissä. Se tulee mahdollistamaan uudelle tuotantolaitokselle muun muassa maailman puhtaimman pohjaveden, päästövapaan energian ja infraratkaisut tehtaan tarpeisiin.  

Valtatie 12:n Lahden eteläisen kehätien vaikutuspiirissä olevien alueiden osalta puhutaan jopa 1000 hehtaarista, jossa erilaiset yritysalueet erottuvat vahvuuksineen.  

- Pippo-Kujalassa aluebrändiin ja yritysalueprofiilin kehittämiseen panostetaan jo nyt, ja tämä työ tulee näkymään katujen nimiä myöten. Alueeseen liittyvät perusviestit ovat jo kasassa, ja niissä tiivistyy elintarviketeollisuuden kasvava rooli Lahden seudulla sekä Pippo-Kujalan loistava logistinen sijainti, toteaa LADECin toimitusjohtaja Tomi Tura. Hän toivoo, että Pippo-Kujala tulee näkyväksi nelostielle asti ja että alueelle johtaviin väyliin tullaan panostamaan.  

 Elintarvikekeskittymällä vientiä kasvuun 

Lahden seudulta löytyy vahvaa elintarvikeosaamista alkutuotannosta korkean jalostusasteen erikoiselintarvikkeisiin. Päijät-Hämeen Viljaklusteri on LADECin osittain koordinoima yhteistyöverkosto, joka on samalla hyvä esimerkki yritysvetoisesta kärkiosaamiskeskittymästä Lahden seudulla.  

Viljaklusteri on syntynyt alan yritysten yhteistyönä, ja vakiinnuttanut toimintansa monipuolisena elintarvikkeiden tuotanto- ja jalostusverkostona.  

- Viljaklusterin merkitys kasvaa uusien sijoittuvien elintarvikeyritysten myötä, ja aiomme panostaa alan vahvistamiseen, jotta kansallisesti asetettu elintarvikeviennin kolminkertaistaminen tulee toteutumaan. Haluamme olla kasvattamassa elintarvikeklusteria yhdeksi Lahden seudun osaamiskärjistä, ja tarjota alan toimijoille jatkossakin hyviä tontteja, toteaa Tomi Tura.   

 Lahti tarjoaa työpaikkojen lisäksi laadukasta asumista 

Vetovoimaista ja kehittyvää yritysympäristöä Lahdessa täydentää monipuolinen, luonnonläheinen mutta urbaani asuinympäristö. Kestävät energiaratkaisut ja hyvät liikenneyhteydet auttavat luomaan mielekkään ja modernin elinympäristön palveluineen koko perheelle. Lahden seutu kannattaakin laittaa välisivusuosikkeihin sekä lisääntyvän työpaikkatarjonnan että uudistuvan tonttitarjonnan osalta! 

---
Kuvassa ylhäällä näkymiä elinkeinopäivän vierailukohteista Peikko Groupin tuotantolaitokselta, Teerenpelin panimolta sekä Viking Maltin rakenteilla olevalla mallastamolta. Kuvat Anri Vuori, LADEC.
---

Tutustu Pippo-Kujalan alueeseen sekä muihin keskeisiin yritysalueisiin  
-> Yritysalueet | Lahti Business Region 

Tule tapaamaan sijoittumistiimiä Liike- ja yrityskeskus Korilla järjestettävään maksuttomaan
Partneriperjantai-tilaisuuteen 12.5.2023 – Ota yhteyttä ja kysy lisätietoa: 

Sari Kesäniemi
+358 50 383 8328   
sari.kesaniemi@ladec.fi

Marian Vainiomäki  
+358 40 505 7775  
marian.vainiomaki@ladec.fi

Pekka Komu 
+358 40 741 3299 
pekka.komu@ladec.fi

Lahden-kh-elinkeinopaiva_06-03-2023_kuva_AnriVuori.jpg
 

Kuvassa Lahden kaupungin, kaupungin hallituksen, LADECin ja Teerenpelin väkeä yhteiskuvassa Teerenpelin panimovierailun päätteeksi. Kuva: Anri Vuori, LADEC.