Soita meille 044 702 2700

search Haku

  fi en

Lahden seudulla on edellytykset kasvaa elintarvikealan Piilaaksoksi


Toimivalle yritykselle 17.6.2024

Vuoden 2024 alussa käynnistyneen, Lahden Seudun Kehitys LADECin ja LAB ammattikorkeakoulun koordinoiman Food Campus Finland - Verkostojen vahvistaminen -hankkeen tavoitteena koota Päijät-Hämeeseen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti toimiva yhteistyöverkosto sekä edistää maakunnan askeleita kansainvälistymisessä. Hankkeen ytimessä ovat paikalliset ruoka-alan yritykset, joissa Päijät-Hämeen potentiaali nähdään vahvana.  

Päijäthämäläisten kasvuyritysten joukkoon lukeutuvan Viipurilaisen Kotileipomon yrittäjä ja tuotekehitysjohtaja Teppo Ylä-Hemmilä kertoo viime vuosien kohdelleen yritystä haastavista ajoista huolimatta hyvin.  

- Koronavuodet, Ukrainan sota, kustannusten raju nousu ja kuluttajien ostovoiman lasku ovat tarjoilleet poikkeustilan toisensa perään. Siitä huolimatta olemme onnistuneet kasvamaan kannattavasti.  

Ylä-Hemmilän mukaan Päijät-Hämeen kannustava yritysilmapiiri, toimiva kumppaniverkosto sekä mainio sijainti lähellä metropolialuetta ja kasvukeskuksia ovat edesauttaneet yrityksen liiketoimintaa.  

- Vääksyssä mökki- ja läpikulkuliikennettä sekä kesäasukkaita on paljon. Niiden ansiosta myös pääkaupunkiseudulla ja Keski-Suomessa on opittu syömään Viipurilaisen leipomaa leipää.  

Teppo Ylä-Hemmilän mukaan asikkalalaisyrityksessä on tehty pitkäjänteisesti oikeita asioita sekä tuotepuolella että brändin rakentamisessa.  

- Ohjenuoramme on, että brändin tunnettuuden kehittäminen ei ole pikamatka, vaan maraton. Tunnettuutemme kasvaa koko ajan, mutta pitää olla kärsivällinen.  

43 henkeä työllistävän leipomon suosituimpia tuotteita ovat Ruisjäärä, Kaurajäärä ja Lähipala. 5,3 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2023 tehnyt yritys tavoittelee kuluvalta tilikaudelta reilun 20 prosentin kasvua.  

- Elintarvikepuolella menestys kulminoituu tuotteeseen: onko se riittävän hyvä ja onko hinta oikea suhteessa laatuun. Meillä hinta ja laatu ovat kulkeneet hyvin käsi kädessä. Viime vuosien kasvu on mahdollistanut tehdyt investoinnit ja yrityksen kivijalan vahvistamisen, joilla luodaan pohjaa taloudellisti kannattavalle ja kestävälle liiketoiminnalle. Olemme onnekkaita, kun pystymme tarjoamaan ihmisille työtä ja edesauttamaan arvoketjuumme kuuluvien alihankkijoiden ja kumppaniyritysten toimintaa.
   

Verkostosta voimaa 


Viipurilaisen Kotileipomon kumppaniverkostoon lukeutuvat muun muassa paikalliset rukiinviljelijät ja Fazer, jolta ostetaan kauraa ja vehnää sekä Suomen Hiiva, pienpaahtimot ja – panimot, marjanviljelijät sekä kalan ja lihantoimittajat, joilta hankitaan kahvila-konditorian tarvitsemia raaka-aineita.  

- Päijät-Hämeen elintarvikesektorilla on runsaasti vahvoja toimijoita. Yritysten välisessä yhteistyössä olisi silti myös tiivistämisen mahdollisuuksia, joista hyötyisivät esimerkiksi vientiä pohtivat yritykset. 

Ylä-Hemmilän mukaan vientimahdollisuuksien ja -markkinoiden kartoittaminen vaatii ihmisen, jonka palkkaamiseen yksittäisen yrityksen resurssit eivät välttämättä riitä.  

- Lisäksi tarvitaan valmiita ja eri kokoisille yrityksille konseptoituja toimintamalleja, jotka mahdollistavat taloudellisesti turvalliset startup-kokeilut. Food Campus- hankkeen tiimoilta ajatusten eteenpäinvieminen ja kustannusten jakaminen voisi olla mahdollista.   

Ylä-Hemmilä sanoo Lahden seudun olevan elintarvikealan keskittymä, jolla on edellytykset kasvaa ja kehittyä ruoka-alan Piilaaksoksi, joka houkuttelee yritysten lisäksi sijoittajia, opiskelijoita ja työntekijöitä ympäri maailmaa.  

- Piilaaksoksi ei kuitenkaan tulla, jos resursseja ei keskitetä valtakunnallisesti yhteen paikkaan. Meillä pitää olla riittävän kunnianhimoiset tavoitteet sekä taloudelliset edellytykset, jotka mahdollistavat Suomen elintarvikeviennin keihäänkärkiyrityksiin esimerkiksi start up-hautomotoiminnan. Muuten käy helposti niin, että hyvät ideat kuolevat ennen kuin niillä on mahdollisuus päästä lentoon.  

Ylä-Hemmilän mukaan Suomessa ja Lahden seudulla on koko maailman mittakaavassa harvinaisen rikas leipäkulttuuri. Koko elintarvikealan näyttämö voisi olla esimerkiksi Päijät-Hämeen omassa, Slushin kaltaisessa ruoka-alan suurtapahtumassa.  

- Se vaatii kuitenkin organisaation, tekijöitä ja sen, että tuumasta tartutaan rohkeasti toimeen. Kuluttajabrändimaailma on karu ja kilpailu on kovaa, kategoriasta riippumatta. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö pieni suomalainen yritys voisi menestyä. Joku menestyy aina, Ylä-Hemmilä muistuttaa.
  

Startup-toimintaa vahvistamassa 


LADECin liiketoimintakehittäjä Henrik Yli-Seppälä kertoo, että Food Campus Finland -hankkeen aikana tullaan järjestämään erilaisia tilaisuuksia ja työpaja, joissa kasvuhakuiset PK-yritykset voivat yhdessä työstää matkaansa kohti kansainvälistymistä. 

- Lisäksi haluamme tarttua startup- ja spinoff -haasteeseen – siihen, miten yritykset voivat omissa toimintaympäristöissään kehittää liiketoimintaa, joka tuo uusia yrityksiä markkinoille. Eri vaiheissa olevat startup- ja kasvuyritykset tarvitsevat liiketoiminnan kehittämiseen erilaisia painopisteitä toimintaympäristössään. Niiden kehittämisessä olemme hankkeen tiimoilta sekä tukena että mukana.  

Yli-Seppälän mukaan Päijät-Hämeessä on rikas leipäkulttuuri ja useita Viipurilaisen Kotileipomon kaltaisia, elinvoimaisia leipomoita. Osalla niistä on jo hyvät edellytykset ensimmäisten kansainvälistymisaskeleiden ottamiseen.  

- Jos kansainvälistymiseen on halua, ensimmäiset askeleet kannattaa ottaa hyvissä ajoin. Kansainvälistyminen vaatii toimivan kasvustrategian, hyvän suunnitelman, aikaa ja rahaa. Se on investointi siinä missä uuden koneen hankintakin, Yli-Seppälä muistuttaa.
 
 

Teksti: Taru Schroderus
Kuva: Viipurilainen Kotileipomo Oy

---

Food Campus Finland-hanke luo kansallista ja alueellista osaamis- ja infrastruktuuripohjaa sekä tukee mahdollisuuksia kasviperäisten ruokaratkaisujen kehittämiseen samalla, kun se vahvistaa Päijät-Hämeen askeleita kansanvälisesti kilpailukykyiseksi elintarvikealan kyvykkyyskeskittymäksi. Hanketoteuttajana ovat LAB-ammattikorkeakoulu Oy ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Hankkeen rahoitusviranomainen on Päijät-Hämeen liitto ja sitä rahoitetaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 – EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma (EAKR) -ohjelmasta.

EU-osarahoittama_Phliitto-uusi-logo-2023_fi_700x300px.png