fi en

Lahti Sports Hub koordinaatiohanke

Hankkeen nimi
Lahti Sports Hub koordinaatiohanke
Diaarinumero
107/00.01.05.21/2021
Rahoitusohjelma
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määräraha (AKKE)
Rahoitusviranomainen
Päijät-Hämeen liitto
Hankkeen hallinnoitsija
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
Toteutusaikataulu
1.8.2021 - 31.12.2022
Budjetti
250 000 €
Hankkeen tavoitteet

Päijät-Hämeen alueellisen selviytymissuunnitelman yhtenä elvyttämisen painopisteenä on elinvoiman kehittäminen urheiluun ja liikuntaan liittyvän liiketoiminnan kautta. Lahden seudulla kehitetään Lahti Sports Hub -ekosysteemikokonaisuutta osana valtakunnallista urheiluliiketoiminnan kehittämistyötä. Lahden kaupunkiseudun ja valtion välisen innovaatiotoiminnan ekosysteemi sopimuksen mukaisesti visio vuoteen 2027 mennessä on kehittää Lahden koordinoimaa SportsBusinessHub Finland –toimintaa, joka tuo yhteen Lahden seudun ja suomalaisen urheiluliiketoimintaosaamisen, urheilusektorin innovaatiot sekä kestävät urheilutapahtumat kansalliseksi voimavaraksi. Hankkeen tavoitteena on aloittaa tähän visioon tähtäävä työ koordinoimalla alueellista Sports Hub -kehittämistyötä sekä edistämällä Lahden kansallista veturiroolia urheiluosaamisen vientitoiminnan kehittämisessä. Toiminta tukee Lahti Sports Hub -teeman kautta tavoiteltavaa Euroopan ja Aasian välisen urheiluliiketoiminnan gateway-asemaa, joka edistää samalla Lahden seudun houkuttelevuutta invest-in –näkökulmasta. Hanke on osa Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta Lahden kaupunkiseudun ja valtion välillä 2021–2027.

Yhteyshenkilö
Isto Vanhamäki
isto.vanhamaki@ladec.fi
+358 40 727 6376