fi

Tutustumismatka Nokian ECO3-yritysalueelle

#

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hallinnoiman Green Logistics & Technology Park -hankkeen puitteissa järjestettiin keskiviikkona 15.10.2025 tutustumismatka Nokian ECO3-yritysalueelle. Matka toteuttiin yhteistyössä Hollolan kunnan kanssa ja sille osallistui kunnan päättäjiä ja avainhenkilöitä sekä LADECin edustajia. 

Vierailun tavoitteena oli tarjota käytännönläheistä tietoa nykyaikaisen ekoteollisuusalueen toiminnasta, mahdollisuuksista, hyödyistä ja haasteista. Nokian ECO3 on kansainvälisesti tunnettu esimerkki siitä, miten yritykset voivat hyödyntää toistensa sivuvirtoja, luoda kestävää liiketoimintaa ja edistää alueellista elinvoimaa. 

Tavoitteena oli, että matkalla esille tulleet asiat tuovat uusia näkökulmia myös Hollolan Nostavan ekoteollisuusalueen arviointiin ja suunnitteluun. Nostavan alueen kehittäminen on herättänyt sekä kannatusta että keskustelua, ja LADECin tavoitteena on edistää avointa ja rakentavaa vuoropuhelua kaikkien osapuolten kanssa. 

Vierailun aikana osallistujilla oli mahdollisuus kysyä, keskustella ja saada tietoa päätöksenteon tueksi. Matkan ohjelmaan sisältyi muun muassa ECO3-yritysalueen ja konseptin esittely, keskusteluja alueen kehittäjien kanssa sekä tutustumiskierros yritysalueella. 

Lisätietoja Nostavan ekoteollisuusalueen kehittämisestä löytyy Hollolan kunnan verkkosivuilta. Päätöksenteon tueksi on laadittu myös infopaketti, joka on toimitettu vierailulle osallistuneille päättäjille. Tutustu infopakettiin.

Nokian ECO3-yritysalue

ECO3-yritysalueelle on rakentunut teollisen mittakaavan uudenlainen ja monialainen bio- ja kiertotalouden liiketoiminta-alue. ECO3 sijaitsee Kolmenkulman alueella Nokialla. Kansallisesti merkittävä osaamiskeskittymä toimii samalla demonstraatio- ja pilottiympäristönä, jota Nokian kaupunki ja Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy kehittävät yhteistyössä yritysten sekä korkeakoulujen kanssa. 

Bio- ja kiertotalouden yrityspuisto | ECO3 

Green Logistics & Technology Park -hanke

Lahden Seudun Kehitys LADECin Green Logistics & Technology Park -hankkeessa edistetään yhteistyössä Hollolan kunnan kanssa Nostavan alueen kehittämistä. Hankkeessa kehitetään Nostavan alueelle liiketoiminnallisesti toteuttamiskelpoista toimintamallia ja palvelukokonaisuutta sekä kootaan tarvittavia kumppanuuksia alueen rakentumiseksi. 


Nostava Ecoteollisuusalue visiokuva

Visiokuva siitä, minkälaista toimintaa Nostavan kiertotalousalueella voi olla tulevaisuudessa.  
 

Lisätietoja: 

Kimmo Haapea
Projektipäällikkö | Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
044 718 0950
kimmo.haapea@ladec.fi 

Eu-osarahoittama-Innokaupungit-varilogo-FI_ei-taustaa_620x200px.png

Tiedote on osa Green Logistics & Technology Park -hanketta, joka toteutetaan Uudenmaan liiton myöntämällä EU:n kestävä kaupunkikehittäminen 2021- 2027 - Lahden ekosysteemisopimus (EAKR) -ohjelman rahoituksella. 

---

Pääkuva ylhäällä: Petri Koivisto