Suomi100Forum: Ruotsi vie Suomea Businessmaaottelussa
21.3.2017
Suomi100Forumin ehkä vilkkainta keskustelua käytiin Kauppakamarin isännöimässä keskustelussa, jossa pohdittiin Suomen ja Ruotsin välisen bisneskulttuurin eroja.
Risto E.J Penttilä korosti yhteistyön merkitystä ja heitti ilmoille ajatuksen vanhan Hansa-liiton kaltaisesta, pohjoismaisesta sopimuksesta.
”Ruotsi menestyy liiketaloudessa Suomea paremmin, koska siellä ei kuunnella liikaa etujärjestöjä. Suomessa pidetään kiinni saavutetuista eduista, vellotaan uskomattoman hitaan päätöksentekoprosessin rattaissa ja synnytetään rinnakkaisia järjestelmiä, kuten Tekes ja Finnvera. Ruotsissa mennään markkinatalouden ehdoilla, eikä holhota”, värikkäänä puhujana tunnettu ekonomisti ja kansanedustaja Juhana Vartiainen kiteytti.
Vartiaisen ja Penttilän lisäksi keskustelun asiantuntijoina toimivat Avaus Marketing Innovationsin Managing Partner Tom Nickels, valtiotieteiden opiskelija Jarkko Nissinen Helsingin yliopistolta, Lahden ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan opiskelija Marjut Suokas ja Viking Malt Groupin toimitusjohtaja Antti Orkola.
Viimeksi mainittu totesi, että Ruotsissa ihmiset uskovat enemmän itseensä ja siellä sallitaan myös kouluttamattomien ihmisten eteneminen työuralla. Tom Nickels puolestaan sanoi, että Suomessa vaaditaan korkeakoulutusta ja valmistutaan 16 vuoden opiskelun jälkeen ammattiin ja työhön, jonka käytännön tekemisestä ei ole hajuakaan. Myös työkulttuureissa on eroja.
”Suomessa halutaan varjella kaikkia ihmisiä riskeiltä, mikä johtaa riskien lisääntymiseen. Ruotsissa työntekijä saa palkankorotuksen suorituksen mukaan, mutta Suomessa sitä ei voida antaa vain yhdelle työntekijälle”, Juhana Vartiainen jatkoi.
Tiiviimpää yhteistyötä
Jarkko Nissisen mukaan nuorempi sukupolvi ei ole niinkään kiinnostunut Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista vaan haluaa keskittyä yleisesti Pohjoismaihin, jolloin Ruotsi ei yksinään ole tärkeä.
Keskustelijat olivatkin yhtä mieltä siitä, että kansainvälisille markkinoille ei kannata tähdätä unohtamatta Pohjoismaita, koska kansainvälistyminen on helpompaa ison pelurin kanssa. Bisnestä tehdään luottamuksen kautta, jota on muun muassa kulttuurinen läheisyys. Suomalaiset ja ruotsalaiset luottavat toisiinsa yhteisen kielen kautta. Juhana Vartiaisen mukaan ruotsin opiskelu tulisi aloittaa huomattavasti nykyistä aiemmin ja tehdä siitä pakon sijasta leikkiä.
”Päiväkodeissa voitaisiin katsoa videoita ruotsiksi, laulaa ruotsiksi jne. Näin lapset oppivat ikään kuin salaa eikä kielen opiskeluun tule pakottamisen tarvetta”, Juhana Vartiainen ideoi.
Risto E.J Penttilä sanoi, että Pohjoismaissa ollaan keskusteltu yhteisestä Kalmarin Unionista. Tämä ei kuitenkaan tule toteutumaan, sillä Norja ja Islanti ovat innostuneita kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.
”Tarvitaan uusi pohjoismaiden sopimus, jonka avulla voitaisiin tehdä yhdessä sitovia päätöksiä. Olisi parempi tehdä vähemmän, mutta paremmin. Pohjoismaiden sopimus ei olisi EU-vastainen, sillä se voisi noudattaa EU:n säädöksiä. Uusi ”nordismi” perustuu käytännön yhteistyöhön”, Penttilä vakuutti.