Jaa sivu

KPMG kasvaa Lahdessa

Yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero- ja neuvontapalveluja tarjoavista asiantuntijayrityksistä laajentaa toimintaansa Päijät-Hämeessä. KPMG päätyi vastikään avaamaan sisäisen palvelukeskuksen Lahteen.

Vuodesta 1989 Lahdessa toiminut KPMG saa uuden tehtävän, kun tilintarkastuksen toistuvaluonteiset toimet keskitetään jatkossa valtaosin Lahden Aleksanterinkadun toimistossa avattuun palvelukeskukseen.

”Tarkoituksena on vapauttaa etenkin tilintarkastustiimien aikaa, jotta nämä voivat entistä täysipainoisemmin keskittyä asiakkaidensa ydinkysymyksiin”, KPMG:n Helsingin toimistosta palvelukeskuksen vetäjäksi Lahteen siirtynyt Jarkko Koistinen kertoo. ”Kyse on ennen kaikkea tehokkuuden ja laadun kehittämisestä, sillä tilintarkastuksen standardit ovat lisääntyneet ja edellyttävät aikaisempaa enemmän erilaista dokumentaatiota.”

Koistinen huomauttaa, ettei Intiaa edes harkittu vaihtoehdoksi, kun palvelukeskuksen sijoittumista pohdittiin yrityksen sisällä. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy tarjosi KPMG:lle asiantuntija-apua päätöksenteon tueksi.

”Lahti on keskeisen sijaintinsa ja osaavan työvoimansa puolesta meille luonteva valinta kasvattaa toimintoja juuri täällä. LADEC:in kanssa tehty ennakkotyö varmisti osaltaan, että asiat loksahtivat sujuvasti kohdalleen.”

Sisäisen palvelukeskuksen kokoa aiotaan Koistisen mukaan kasvattaa asteittain tulevina vuosina. Uusia rekrytointeja on luvassa jo vuoden 2014 kuluessa jopa kymmenkunta.

Jarkko Koistinen, KPMG