Husulan puutarha sai tuoreen yrittäjän – onnistunut omistajanvaihdos oli loikka uudelle uralle
Jesse Paavola hyppäsi puutarha-alan yrittäjäksi ilman alan kokemusta. Hyvin sujunut omistajanvaihdos vedettiin läpi Ladecin tuella.
Hollolalainen soratie kiemurtelee puhtaassa maalaismaisemassa, vain viidentoista kilometrin päässä Lahden ydinkeskustasta. Tie päättyy Husulan puutarhan kasvihuoneille, joissa vihertävät salaatit, yrtit ja versot.
Marraskuussa 2024 Jesse Paavola osti vaimonsa Minna Back-Paavolan kanssa puutarhan liiketoiminnan – ilman minkäänlaista kokemusta puutarha-alalta.
“Olihan se hurjaa, mutta kun tuli tilaisuus, joka tuntui oikealta, siihen piti tarttua. Haimme alun perin maatilaa tai muuta maalaispaikkaa, mutta kun tämä löytyi yrityspörssistä ja kaupan päälle tuli talo sekä työpaikka vaimolle, siitä se sitten lähti,” Paavola kertoo.
Kyseessä oli omistajanvaihdos, jossa liiketoiminta kiinteistöineen siirtyi Paavoloille. Yrittäjätaustaa Jesse Paavolalla oli jo ennestään, ja takana oli hiljattain myös autokorjaamoalan perheyrityksen sukupolvenvaihdos. Hyppy puutarhabisnekseen oli kuitenkin hyppy tuntemattomaan.
“Lähdettiin ihan nollista, mutta intoa ja rohkeutta riitti”, Paavola hymyilee.
Kasvuun alkuhaasteiden kautta
Husulan puutarha on perustettu 1972, ja tuotevalikoimassa ovat olleet salaatit ja yrtit. Viime aikoina siihen on tuotu Paavoloiden myötä myös pinaattia ja versoja. Massatuote on jääsalaatti, jota lähtee Lahden seudun kauppoihin pari tuhatta kappaletta viikossa, ympäri vuoden.
Tilalla työskentelee yrittäjäpariskunnan lisäksi kolme vakituista työntekijää.
“Oli selvää, että ilman vanhoja työntekijöitä ei olisi päästy alkuun. Heidän osaamisensa oli todella tärkeää”, Paavola kiittelee.
Alku ei ollut helppo. Yrityskauppa tehtiin syyspimeillä, juuri kun puutarhan seitsemän kasvihuonetta alkoivat tarvita hurjasti valoa ja lämpöä. Solmittu sähkösopimus osoittautui kalliiksi.
“Sähkölaskut olivat julmia, ja tämän kesän hyvä myynti meni talven kuoppien paikkaamiseen”, Paavola kuvailee ensimmäistä vuotta.
LADEC vierellä vaihdoksen eri vaiheissa
Omistajanvaihdos ei olisi sujunut yhtä helposti ilman ulkopuolista apua. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy oli mukana suunnittelussa ja laskelmien tekemisessä. Paavola kiittelee erityisesti asiantuntijoiden kykyä keskustella skenaarioista ja tarjota erilaisia näkökulmia.
“Liiketoimintasuunnitelmia tehtiin yhdessä. Vaikka osasin yrittäjänä tulkita numeroita, oli iso apu, että pääsin puhumaan ihmisille, jotka oikeasti ymmärtävät liiketoimintaa”, Paavola sanoo.
“Lähipiirissä ei löydy samanlaista osaamista eikä lukujen pyörittely ja eri vaihtoehtojen jauhaminen onnistu. Ladecilta sain hyvin tukea siihen kaikkeen.”
Tasaista kasvua bisneksessä ja puutarhassa
Paavola odottaa tulevaa talvea luottavaisena. Uusi ja edullisempi sähkösopimus on tehty, ja oppia on kertynyt reilussa vuodessa paljon.
“Ei tämä vieläkään helppoa ole, mutta koko ajan suunta on parempaan”, hän summaa.
Yrittäjyys on parhaimmillaan palkitsevaa, ja Husulan tanhuvilla voi todistaa sitä, miten rohkea omistajanvaihdos voi avata ovia aivan uuteen.
“Se muutos ja hyppy uuteen taisi pelottaa enemmän meidän lähipiiriä kuin itseämme. Kun homma nyt etenee, se tuntuu hyvältä. Tulee sellainen voittajafiilis, että osasinpas, pystyinpäs.”
---
Teksti: Sami Turunen
---
Kuvassa Husulan Tila Oy:n / Husulan Puutarhan yrittäjä Jesse Paavola.
