Jaa sivu

Usein kysytyt kysymykset

Mitä LADEC tekee?

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n tehtävänä on kehittää Lahden seudun elinkeinoelämän kasvun edellytyksiä, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta. LADEC tarjoaa yrityksille monipuolisia yrittäjyys-, sijoittumis- sekä kasvu- ja kehittämispalveluita.

 

Missä LADEC sijaitsee?

LADECin toimisto sijaitsee Lahden Tiedepuistossa, D –talon 5. kerroksessa, osoitteessa Niemenkatu 73.

 

Mikä on LADECin toiminta-alue?

LADEC palvelee Lahden kaupunkiseudun kolmen kunnan - Lahden, Hollolan ja Orimattilan - alueella toimivia yrittäjiä ja yrityksiä. 

Uusien yritysten perustamisneuvontapalveluita LADEC tarjoaa myös Asikkalan, Kärkölän ja Padasjoen kunnissa.

 

Mistä nimi LADEC tulee?

Lahti Region Development Company.

 

Milloin LADEC on perustettu?

LADEC nykymuodossaan perustettiin vuoden 2013 alussa, kun Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Lakes Oy, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy ja Lahden alueen uusyrityskeskus yhdistettiin. Yhtiön Y-tunnuksen historia alkoi vuonna 1991, kun Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:tä edeltäjä Teknologiakeskus Neopoli Oy perustettiin.

 

Mitä minä hyödyn LADECista?

Yrittäjänä tai yrityksen edustajana:
Saat neuvoja ja apuja kaikissa yrityksesi haasteissa elinkaaren eri vaiheissa. Alkavaa yritystä autamme mm. yrityksen perustamiseen liittyvissä käytännön asioissa, liiketoimintasuunnitelman tekemisessä ja rahoituksen löytämisessä. Toimivalle yritykselle tarjoamme palvelua kaikissa vaiheissa kannattavuuden parantamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen. Alueelle sijoittuvaa yritystä autamme mm. sopivien toimitilojen ja työvoiman löytämisessä.

Veronmaksajana:
Toimintamme tähtää siihen, että alueen yritykset ovat elinvoimaisia ja kilpailukykyisiä. Sitä kautta ne tuovat Lahden seudulle työpaikkoja ja verotuloja, joilla puolestaan voidaan tarjota palveluja ja tuottaa hyvinvointia koko alueelle ja sen asukkaille.

 

Keneen ladecilaiseen voin yrittäjä ottaa yhteyttä ensimmäiseksi jos minulla on useita eri asioita ja tarpeita?

Kaikissa yrittäjäksi ryhtymiseen, yrittämiseen ja yritystoimintaan liittyvissä asioissa voi soittaa LADECin palvelunumeroon. Palvelunumerosta saat useimmissa tapauksissa heti vastaukset kysymyksiisi, tai sitten joku LADECin muu asiantuntija ottaa Sinuun yhteyttä. Palvelunumerosta voit paitsi kysyä neuvoja, myös varata tapaamisajan sopivan asiantuntijan kanssa. 

LADECin palvelunumero on 044 70 22 700.

 

Millä tavoin LADEC voi auttaa kansainvälistymisessä?

LADEC auttaa Lahden seudun yrityksiä kansainvälistymisen eri vaiheissa. Tarjoamme neuvontaa yrityksille, jotka ovat lähdössä kansainvälisille markkinoille. Autamme kokoamaan samasta markkinasta kiinnostuneita, toisiaan tukevia yrityksiä vientiverkostoiksi, joilla on paremmat mahdollisuudet vastata tarjouspyyntöihin. Autamme yrityksiä löytämään kohdemarkkinoilta oikeat yhteistyökumppanit ja potentiaaliset asiakkaat. Nuorille, vasta kansainvälisille markkinoille lähdössä oleville yrityksille tarjoamme mahdollisuuksia päästä suurempien yritysten kumppaneiksi tai löytää pääomasijoittajia.

Tutustu kansainvälistymistä tukeviin palveluihimme.

 

Onko LADECissa vielä yrityshautomoa?

Tarjoamme edelleen palvelua alkaville yrityksille, vaikka hautomo-nimi ei enää ole käytössä. LADECin perustamisneuvonta on tarkoitettu kaikille Lahden kaupunkiseudulla yrityksen perustamista suunnitteleville. Protomomme tarjoaa aktiivisen ja tukea antavan yhteisön yrittäjyydestä kiinnostuneille henkilöille. Protomoon voit tulla mukaan myös osaksi tiimiä, omalla osaamisellasi, vaikka et olisikaan itse ryhtymässä yrittäjäksi. Kiihdyttämö on puolestaan tarkoitettu jo vauhtiin päässeille, kasvuun tähtääville yrityksille, johon usein siirrytään Protomo-vaiheen jälkeen.

Tutustu yrittäjyyspalveluihimme.

 

Miten LADEC seuraa työnsä tuloksia? Miten LADEC kehittää toimintaansa?

LADEC voi olla olemassa vain, jos se pystyy tarjoamaan Lahden seudun elinkeinoelämän kehittymisen kannalta hyödyllisiä ja perusteltuja palveluita.

Kokoamme jatkuvasti palautetta toiminnastamme ja palveluistamme asiakkailta, yhteistyökumppaneilta ja omistajilta. Saadun palautteen perusteella kehitämme toimintaamme ja henkilöstömme osaamista asiakkaittemme tarpeita vastaavaan suuntaan.

 

Askarruttaako jokin mieltäsi?
Kysy tai anna palautetta: tiedotus (at) ladec.fi